.

.

11/28/2013

Sarjassamme..

(Varoitus: seuraava teksti on avautuminen, hyväntuulisten ei kannata lukea, ellei halua pilata päiväänsä. Olenpahan varoittanut.)


Oleskeluluvan uusiminen on aina yhtä mielenkiintoinen kokemus. Joskus sen kanssa tulee ongelmia, joskus se saattaa mennä läpi kuin vettä vain. Tämäkään kerta ei jäänyt poikkeukseksi. Lähdin baban kanssa Üsküdarin ulkomaalaistoimistoon aikomuksenani peruuttaa ajanvaraukseni, koska en ole saanut vieläkään kaikkia papereita kasaan. Aikoja sitten (10.10.13, konsulaatin kautta) maistraattiin uudelleen lähetetyt dokumentit eivät ole kuulemma vieläkään saapuneet sinne (!!!!??) ja koko tilanne alkaa näyttämään yhä enemmän ja enemmän naurettavammalta. Tapaukseni tuntuu olevan ainoa laatuaan. Tahot joihin meidän pitäisi luottaa alkavat menettää arvostustaan, kun kaikki puhuvat ristiin. 

Konsulaatti kertoi ajat sitten, että voin ihan hyvin mennä uusimaan passini (eli vaihtamaan sukunimeni) suurlähetystöön ennen kuin tietoni on rekisteröity Suomessa. Suurlähetystö sanoo  kuitenkin, että he eivät missään nimessä voi tehdä niin ennen kuin tiedot on rekisteröity Suomessa. Suurlähetystö myös kertoo, etta en voi uusia ole-lupaani ilman uutta sukunimeä passissa. Kun saavuimme viranomaistoimistoon he sanoivat etta se on ihan ok uusia ole-lupa ilman uutta sukunimeä passissa. Kun tekee e-randevu ajan (eli ajanvarauksen) netissä, siellä on vaihtoehtona 'make a new appointment' ja 'cancel appointment'. Kun kokeilee jälkimmäistä peruuttaakseen ajan, tuleekin teksti jossa ilmoitetaan, että peruutukset pitää tehdä suoraan paikan päällä, eli netin kautta se ei onnistu. Hurjan hauskaa. Joten tämän peruutuksen takia lähdimme sinne, koska olin jatkuvasti siinä uskossa että minulla pitää olla ne kaikki paperit koossa (sanoihan suurlähetystökin niin). Ja mitä siellä sitten sanottiin?


'Ei sillä sukunimellä mitään väliä ole, mutta ette myöskään voi peruuttaa aikaanne, joten te tulette sitten paperiin merkittynä aikana. Kun olette saaneet paperiasiat kuntoon Suomen päässä ja uuden sukunimen passiin, sitten teette uuden ajanvarauksen ja tulette tänne niin laitetaan nekin tiedot sitten ole-lupaan.' Eli kaikki tämä odottaminen oli turhaa. Ja se mahdollisuus, joka netissä mainittiin peruuttamisesta, ei edes ole totta. Ja kaiken kukkuraksi joudun käymään siellä vielä kolmannen kerran uudestaan lisätäkseni puuttuvat tiedot. Arvatkaa vain hotsittaako. 

Seuraavan päivän aamuna lähdimme sitten uudestaan baban kanssa liikenteeseen, olimme hoitaneet myös rahat hakemusta varten (tarvitsinhan 6400TL osoittaakseni varallisuuteni vuoden lupaa varten. Tiistainen mies totesi että ne dokumentit riittäisivät, jotka minulla jo  oli. (on muuten aika p&%@*:n typerää uskoa siellä työskenteleviä, koska he näyttävät muuttavan mielensä yhtä usein kuin sukkiaan) Tällä kertaa se sama tyyppi vain ei ollut siellä, joten jouduin asioimaan eri virkailijan kanssa. En edes kykene käymään läpi sitä sekasortoa, mikä lähti liikkeelle siitä, kun he huomasivat minun olleen naimisissa jo jonkun aikaa enkä ollut aiemmin ilmoittanut muutoksista. (koska minulla ei ole niitä papereita valmiina, DAA, ja olin jatkuvasti siinä luulossa että ne pitää olla valmiina ennen kuin voi uusia lupaani, DAA.) O. joka oli vielä nukkumassa, koska oli menossa iltavuoroon, jouduttiin herättämään ja tulemaan paikan päälle, koska he vaativat nähdä hänen henkilötunnuksensa. Ja hän lopulta jatkoi minun asian hoitamista, kun se on kerran helpompaa hänen kanssaan. 

Lopulta asianhoitamiseen meni lähes 4 tuntia, ennen kuin pääsimme lähtemään, tietäen, että tämä ei ole vielä ohi. Maksoimme parisataa liiraa sakkoa siitä hyvästä, että emme ilmoittaneet vihkimisestämme ajoissa. Maksoimme ole-lupani ja kävelimme jalat kipeäksi heidän pompotellessaan meitä miten halusivat. En toivoisi edes pahimman viholliseni käyvän läpi vastaavaa päivää turkkilaisissa virastoissa.  





11/23/2013

Olipa kerran perjantai-ilta

Viihteelle lähtö 7 turkkilaisen naisen kanssa on melko erilainen kokemus verrattuna illanviettoon O:n ja muutaman kaverin kera. Perjantai-ilta oli sellainen erilaisempi kokemus. 3 heistä puhui sujuvaa englantia, muut eivät ollenkaan. Ilta lähti liikkeelle Atasehiristä E:n asunnolta, jossa laitoimme itsemme valmiiksi yhdessä G:n kanssa. Lähdimme Kadiköyyn metrolla tapaamaan 5 muuta naista illallisen merkeissä ravintolaan nimeltä Cafe Kafka, jossa oli mieletön merinäköala ja hyvä ruoka. Unohdin kätevästi kameran kotiin, joten kaikki kuvat tällä kertaa tulevat suoraan googlesta.

Kafka:





Huolimatta siitä yleisestä olettamuksesta, että turkkilaiset vain heittävät jonkun verran rahaa pöydälle ja vaikka maksavat toistensa ateriat omasta pussista, jos jollakin ei ole tasarahaa, tässä seurueessa me otimme kirjaimellisesti laskimet esiin ja laskimme omat osuutemme laskusta. Ja kukaan ei suostunut siihen että joku olisi vipannut ylimääräisen vitosen, jos ei ollut tarpeeksi. Sitten mentiin vaikka tarjoilijalle pyytämään josko he rikkoisivat isomman rahan pieniksi. Ehkä se on vain naisellinen piirre, miehet luultavasti vain kilpailisivat siitä kuka ottaa luottokorttinsa esille nopeammin ja siten voi maksaa kaikkien ruoat.

Koska yli puolet seurueestamme halusi kuulla live-musiikkia,  me matkauduimme bars streetille (se oli hyvä päätös), mutta emme osanneet valita oikeaa paikkaa. Minä en ollut yksi heistä, jotka halusivat live-musiikkia, sen sijaan nautin ihan vain hyvän musiikin kuuntelusta ja rentoutumisesta. Päädyimme Kadifeen, koska heillä oli posteri jostakin paikallisesta laulajasta, joka olisi aloittanut puolelta öin ja jota ennen olisi joku muu laulamassa, lämmittelemässä yleisöä niin sanoen.

Kadife:

Sisäkatto oli tähtitaivas ja lämppäri soitti kitaraa ja lauloi tyhjälle salille. (tämä kuva voisi olla hyvinkin eilis-illalta, sillä meidän lisäksi siellä ei ollut ketään)  Tilasimme juotavaa ja innokkaimmat meistä kirjoittivat toivelistan lauluista joita he halusivat kuulla lämppäriltä. Hän päätyikin soittamaan muutamia niistä, mikä tietysti kirvoitti ihastuneet huudot ja taputukset ja yhteislaulut meidän pöytäryhmästä. Minä rehellisesti sanoen kaipasin metallia/rokkia, jotakin perjantai-iltaan sopivaa rentoutumis-musiikkia, turkkilaisen musiikin sijaan. Ei sillä ettenkö pitäisi turkkilaisesta musiikista (edes siitä popimmasta), en vain koe sitä omakseni ja en vain tajua sitä. Vietimme siellä melkein kaksi tuntia, ennen kuin päätimme lähteä (pääesiintyjä ei ollut vielä edes aloittanut) jonnekin sellaiseen, jossa on erilaisempi tunnelma. Minä viljelin baarien nimiä keskusteluissamme niin että lopulta päädyimme... Kargaan :)




No hyvä on, he eivät tainneet soittaa erityisen metallia musiikkia, mutta paljon universaalimpaa ja rentouttavampaa kuin mitä edellisen baarin tarjonta oli. Vietimme siellä aikaa reilusti yli puolen yön, siinä vaiheessa iltaa yötä paikka olikin niin täynnä, että ahtauduimme yläkerran nurkkapöytään. Jos jokin on aina vakio, on se että täällä järjestetään tilaa vaikka kuinka suurelle porukalle ja tuoleja kannetaan pöydän äärelle tarpeen mukaan. O. liittyi seuraamme suoraan iltavuorosta, ja siten pääsin lähtemään kotiin turvallisesti. (en haluaisi käyttää yksin myöhään illalla taksia ja busseja ei öisin taida ajaa meidän suuntaamme)

Kaiken tämän illanvieton jälkeen muistan vain sen, että minun pitää lukea Boris Vianin kirja Foam of the Daze, koska E. suositteli sitä ja se on kuulemma jonkinsortin klassikko. Miten ihmeessä en ole edes kuullut siitä?  Ja nyt missio on löytää se jostakin.

11/19/2013

Vitoshaaste

Ciacy laittoi haastetta, johon yritän vastata parhaimman mukaan..

1.Viisi asiaa, joita tarvitset joka päivä
Tämä voisi helposti tarkoittaa materiaa tai ihan vain jotakin yleistä, kuten raikasta ilmaa. Jos otetaan pois ne ilmiselvät (puhdas vesi, suihku, raitis ilma, ruoka, nukkuminen), niin listaan voisin laittaa: vihreä tee, mineraalivesi, käsirasva, huulirasva ja liikunta/venyttely. Mutta sitten listasta jäisi uupumaan halit ja pusut miehen kanssa, joita ilman en voisi olla yhtäkään päivää. Ja cuddling. Ja meidän oma hempeilykieli, jota kukaan muu ei ymmärrä. (Tarvitsen selkeästi enemmän kuin vain viittä asiaa..)


2. Viisi kirjaa, joita suosittelet
Harper Lee - To Kill A Mockingbird
Belinda Alexandra - Tuscan Rose
Stieg Larsson - The Girl With The Dragon Tattoo
Stieg Larsson - The Girl Who Played With Fire
Stieg Larsson - The Girl Who Kicked The Hornets' Nest
3. Viisi materialistista joululahjatoivetta
Suklaa/Salmiakki. Talvikengät. Muhkea, lämmin huivi. Uusia lankoja. Kehykset hääkuvillemme.


4. Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua
Sinnikäs. Itsekriittinen. Näsäviisas. Teeskentelemätön. Söpö. (O. sanoi tuon, kun pyysin häntä kuvaamaan minua adjektiivilla. Tosin hän myös sanoi "goofy", kun hetken mietti.)



5.Viisi elämänohjetta, jotka antaisit muille 

Tähän tulee varmasti laitettua kaikkea kliseistä, koska minulla ei varsinaisesti ole mitään ohjeita, joita muille antaa. Itse asiassa olen aina kiinnostunut kuulemaan muiden elämänohjeita, mutta mutta..
Noh, kokeillaan.


1. What goes around, comes around. J
os jättää jotakin taakseen, se ei välttämättä jää sinne, vaan saatat törmätä siihen myös myöhemmin elämässäsi. Maailmankaikkeus tulee aina muistuttamaan sinua siitä että et voi ennakoida tai kontrolloida kaikkea, mikä vastaasi tulee. Ja kun se jokin tulee vastaan, niin deal with it. 

2. 
You cannot judge the book by its cover, you have to read what's inside. Jos et tunne, älä tuomitse. Kliseiden kuningas, mutta toimii. Ihmisistä ei tiedä mitään etukäteen, ja on pikkumaista tehdä turhan hätäisiä johtopäätöksiä ennen tutustumista.


3."There is nothing either good or bad, but thinking makes it so." - William Shakespeare
 Tähän liittyen siis, asiat jotka tulevat vastaan voivat olla positiivisia tai negatiivisia, riippuen siitä miten reagoimme niihin. Eli olisiko niin että on mahdollista päättää ihan itse onko jokin asia hyvä vai huono meidän tilanteellemme, huolimatta siitä mitä se asia on? (maybe)


4. Be true to yourself. Ole se mikä olet, älä esitä muuta. Ihmisen persoonallisuus muodostuu ensimmäisen 5 elinvuoden aikana. Jo lapsuudessa kehittyneet luonteenpiirteet vaikuttavat vahvasti myös myöhempään elämään (teini-ikä, nuori aikuinen..) Näin sanoi Sigmund Freud. Ihmiset kuitenkin muuttuvat, aikuisena saattaa löytää sellaisia puolia itsestään, joita ei ollut aiemmin huomannut/osannut/uskaltanut käyttää.

5. "Life is too short to be little" - Dale Carnegie
Älä anna pienten asioiden jatkuvasti harmittaa sinua. Keskity positiiviisiin seikkoihin. Ei kukaan halua tietoisesti tallustella tällä pallolla nuppi otsassa, mutta kaikki ei pysty irroittautumaan siitä jatkuvasta negatiivisuudesta. Älä ole yksi heist
ä.  (vaikka ymmärrettävästi päivät eiv
ät voi aina olla pelkkää auringonpaistetta ja sateenkaaria)


En haasta ketään, ottakeehan tuosta ja pistäkkeehän kirjottaen!

11/17/2013

The cardigan

.

Vaateshoppailut ovat vähentyneet viime aikoina. En yleensäkään osta "jatkuvasti" uutta, ja yritän löytää mahdollisimman halvalla. Kiertelen mieluummin pikkubutiikit ja kojut basaarimaisten katujen varrella, kuin astelen suuriin ostoskeskuksiin. Poikkeuksena tietenkin Altunizade, jossa ei ole muuta kuin Capitol (sekin sentään jotain). Kurban bayramin aikaan kävin Kadiköyssä tapaamassa kaveria, joka oli jo ehtinyt muuttaa pois Istanbulista mutta tuli takaisin muutamaksi viikoksi, ja sovimme tapaamisen kahvin merkeissä. Samalla reissulla tietenkin, kun kerran vanhoille tutuille kulmille päädyin, käväisin yhdessä jos toisessa paikassa. Ai, olenko jo maininnut Kadiköyn olevan se paikka vaateostoksille ja muille löydöille? (kyllä, noin tuhatmiljoonaa kertaa). Halpojen korujen lisäksi (joita aina tarttuu mukaan silloin tällöin ja joihin ei per kappale tule kulutettua viittä liiraa enempää) löysin Collezionesta tuon sinisen neuletakin (35 TL) ja jostakin pikkukadulta, väentungoksen keskeltä, kauppojen ulkopuolelle sijoitetusta rekistä bongasin tuon mustavalkoisen neuleen (15 TL). Sinistä neuletakkia on tullut käytettyä niin usein jo, että se on maksanut itsensä takaisin. Mustavalkoinen on piirun verran liian ohut näille keleille, joten se saa odottaa kevättä vaatekaapissa.

Nyt kun on alkanut viheliäisen kylmät päivät (no, edelleen yli +10) niin oli ihan hyvä ajatus sijoittaa muutama kymppi lämpimään neuletakkiin. Pyydän anteeksi jo etukäteen kaikilta muotitietoisilta mainitakseni että kyseinen neule on 100% akryyliä (mutta se on lämmin ja se on kaikista tärkeintä) ja pyydän anteeksi kaikilta pohjolassa asuvilta, jossa on varmasti tällä hetkellä kylmempi kuin täällä (mutta puolustuksekseni kerron että olen vilukissa ja että täällä kun tuo kesäaika on niin pitkä ja kuuma, niin näinkin matalat asteet tuntuvat luissa ja ytimissä). Olen kai vain tulossa vanhaksi ;)

Siinä missä säästän rahankäytössä vaatteiden suhteen, pitäisi kuitenkin laittaa hieman enemmän hyviin ja kestäviin talvikenkiin. Pari vuotta sitten ostamani ovat hajoamispisteessä ja mietinkin nyt että mistä minä löytäisin hyvät talvikengät, nilkkurimaiset.. hmm. Sellaiset joita voi käyttää vuosia. Minullahan on ne harleydavidsonit, mutta ne ovat buutsit, jotka soveltuvat parhaiten keleihin, jolloin on pakkasta ja lunta (eli kaksi asiaa, joita on harvakseltaan täällä päin, mutta Suomessahan niille sitten onkin entistä enemmän käyttöä!)

11/09/2013

Courseraa - seraa..!

Viime aikoina olen ollut melko tiiviisti koneen äärellä (shame on me) ja opiskellut erilaisia mielenkiintoisia kursseja netissä. Alison.com oli se, josta mainitsin aiemmin: siellä kurssit ovat jatkuvasti kaikille avoimia, ne voi aloittaa koska vain ja niitä voi käydä läpi kuinka pitkän ajan tahansa ja lopulta kurssien testit ovat tehtävissä lukemattomia kertoja, jos haluaa saada parempia tuloksia edellisiin testeihin verrattuna. Se on hyvä saitti kaikille niille, jotka vain haluavat oppia uutta, mutta jotenkin kaipasin jotain haasteellisempaa.

Joten, turkkilainen kaveri vinkkasi kurssisivustosta Coursera, (www.coursera.org) jossa kursseille kirjoittaudutaan (ikään kuin kirjaudut opiskelijaksi), ja jossa kurssien kestot vaihtelevat ja joissa jokaisen moduulin(= n.viikon) luentojen(=kurssivideoiden) ja mahdollisten kirjoitustehtävien jälkeen on mahdollisuus tehdä harjoitustesti ja lopulta jokaisen moduulin päätteeksi arvioitu testi, johon sitten pistetään kaikki peliin.

Erittäin mielenkiintoinen saitti tuo Coursera, kaikki jotka haluavat opiskella. Kategoriaa riittää ja kursseja on avoinna jatkuvasti. Aloitussivun jälkeen kun tsekkaa "courses", tulee jo listaa siitä mitä on alkanut tai alkamassa ja mitä kategorioita on tarjolla.



Minä osallistuin genetiikan kurssille, josta on tehty melko haastava, kesto 7 vkoa ja jokaiselle moduulille on useampi video, jota katsella ja opiskella.


Kurssi aloitti jo 2. moduulin,  minä kävin ensimmäisen moduulin läpi yhdessä päivässä, mutta jatkoin itseopiskelua ottaen enemmän selvää useammastakin termistä, jotka on unohtuneet sitten yliopistopäivien (ja niistä onkin jo vuosia..)

Ensimmäinen moduuli oli melko lailla kertausta siitä mitä kurssin laatijat ovat olettaneet kurssilaisten pohjatiedoiksi, mikä tietenkään ei ole kovin käytännöllistä, sillä kurssin foorumia lukiessa on selvää, että kaikki kurssiin osallistuneet (n. 15 000) eivät kaikki ole samalla viivalla genetiikan/molekyylibiologian tietämyksen suhteen, joten senkin vuoksi on hyvä ottaa enemmän asioista selvää ja kerrata termejä. Paljon tuli vanhoja juttuja mieleen opiskeluajoilta, kun kurssivideoita katselin, mutta silti paljon on uutta jo tullut vastaankin.

Jatkanpa tästä moduulin 2 opiskeluun! -->