.

.

8/23/2013

Where the life and people is

Reissun viimeiset päivät vietimme jälleen pääkaupunkiseudulla. Saimme hotellihuoneen samasta hotellista kuin mistä aloitimme, ja se oli  hyvä sillä kyseisen hotellin sijainti on pööfekt - lähes esplanadin liepeillä. Tällä kertaa matkustimme tosin myös Espooseen tapaamaan O:n erästä tuttavaa, joka kutsui meidät Otaniemeen Mökäfesteille, joka oli opiskelijatapahtuma, mutta ulkopuolisetkin olivat tervetulleita. Vielä ennen takaisinpaluuta oli aikaa hieman kierrellä kaupunkia, ihailla hiljaista iltaelämää ja nähdä hieman muita reittejä, jotta emme olisi kulkeneet samoja teitä kuin ensimmäisellä viikonlopulla. Sunnuntaina ennen lähtöä myös esplanadi oli täynnä ihmisiä, ilmeisesti jonkinlainen ruokafesti oli käynnissä ja kerrankin O. näki omin silmin että kyllä, Suomessakin voi olla paljon ihmisiä yhdessä paikassa ilman että yksikään heistä on juovuksissa ;)

Hotelli, jossa meidät upgradettiin huoneistoon hotellihuoneen sijaan, mikä olikin aika kiva..





  Mökäfestit..



Lauantai Helsingissä









Meze point-ravintola Helsingin keskustassa - mahdollisuus O:lle saada turkkilaista ruokaa ja rakia (hän oli onnellinen, sekä ruoasta että rakista)


Forumin alakerrassa on jonkinverran ruokailumahdollisuuksia (vaikkakin paikkana se on aika murju, pienet ja ankeat ruokailutilat) ja päädyimme lounaalle Habibi-nimiseen paikkaan (middle eastern cuisine-mesta). Liha oli paljon parempaa kuin suomalaiset pihvit yms mitä olimme syöneet. Huoh..

Esplanadin kuhisevaa meininkiä ja (tietenkin) ruokaa..







Näiden tunnelmien jälkeen oli vielä viimeiset karkkiostokset ja tuliaiset ja sen jälkeen takaisin Istanbuliin. O. olisi halunnut jäädä pidemmäksikin aikaa, kaikkea nähtävää ja tehtävää jäi tekemättä, mutta kyllä me niihin vielä aikaa kehitellään :)

Ihan ensimmäisinä päivinä kun eräs tuttavamme kysyi O:lta mistä hän on pitänyt tästä lähtien kaikista eniten, mitä hän on nähnyt Helsingissä, mietti O. hetken ja totesi sitten "Jalkakäytävistä". Koska ne ovat leveät, jaettu kävelijöille ja pyöräilijöille (ja ihmiset vielä noudattavat sitä sääntöä!!) ja sitä kautta hän näki jatkuvasti joka paikassa ihmisiä pyöräilemässä, kävelemässä, sauvakävelemässä, hölkkäämässä ja sekin oli se toinen ihmetys - onko tämä maa täynnä urheiluhulluja ihmisiä? (On.) Häntä miellytti hiljaisuus, edes iltaelämä ei kuulosta samalta kuin Istanbulissa (no hei, daa) ja häntä ihmetytti missä kaikki ihmiset ovat. Helsinki oli kuitenkin se kaikista miellyttävin paikka, hän eritysesti piti espasta ja ydinkeskustasta koska siellä oli ihmisiä ja elämää. Jotain sellaista mitä puuttui aika vahvasti esim. kotikaupungistani ja joka hänen mielestään puuttui myös Tampereelta. Häntä myös huvitti suunnattomasti se, että Suomessa on ns. ruuhka, kello neljän ruuhka eli kotiinlähdön aika, ja se tarkoittaa että tiellä on n. 30 autoa jonossa. Ja matka kestää ehkä 5 - 10 minuuttia kauemmin kuin ilman "ruuhkaa". Ihan oikeasti, tulkaa pariksi kuukaudeksi Istanbuliin, kokeiltaa 9-18 päiviä ja sitä siltaruuhkaa (tai jopa Aasian sisäistä ruuhkaa) ja sitten tiedätte mikä on ruuhka :)

Summa summarum, me totesimme (minäkin tietenkin huomaan paljon asioita jotka ovat niin mielettömän hyvin Suomessa Turkkiin verrattuna (no hei, daa), että suomalaisilla ei ole yhtään mitään valitettavaa. Ja jos tuntuu että on, niin tervetuloa asumaan johonkin sellaiseen maahan, jossa etuja ja tukia ei ole ja palkoilla ei kovin leveästi elä, niin kotisuomi alkaakin vaikuttaa aika miellyttävältä paikalta asua ;)

Niin että mitä me täällä sitten vielä teemme? No, tarkoituksena ei olekaan jäädä tänne loppuiäksi, mutta siitä myöhemmin..

1 kommentti:

  1. Huoneistohotellit on kyllä kivoja, testasimme viime matkalla useampaa sellaista:). Jännityksellä jään odottelemaan teidän tulevaisuuden suunnitelmia....

    VastaaPoista