.

.

7/24/2013

Those were the days







Täällä taas. Nyt kun pahimmista protestoinneista (?) on päästy yli (?) ja pahimmat kahakat ajoittuvat lähinnä lauantai-illoille Taksimiin (tai mistäs sitä sitten tietää, voihan se olla että vielä jotakin pahempaa tapahtuu), on uutistulva Istanbulin tapahtumista laantunut. Silti ihan mielenkiinnosta luen mitä vain mitä aiheesta kirjoitetaan, ja olen varmasti lukenut kaiken mahdollisen mitä erityisesti facen välityksellä tuli vastaan. Mutta täytyypä sanoa, että aasian puolella on edelleen rauhallista, täällä päin asuessa ei uskoisi että mitään ihmeellistä on edes tapahtunut koko kaupungissa. Kertoo jotakin kaupungin koosta..

Saas nähdä miten bloggeri rullaa tästä lähtien, juttua riittää tulevien viikkojen suunnitelmista. Olemme käyneet läpi pienimuotoisen paperisodan, kuluttaneet tolkuttomasti rahaa, mutta viimein on kaikki (toivottavasti..) valmiina. Ensi viikon viikonloppuna me menemme naimisiin ja heti seuraavana päivänä lähdemme Suomeen pariksi viikoksi lomailemaan.Loman jälkeen lisää paperiasioita avioliiton rekisteröintiä varten, ja muitakin paperiasioita on tiedossa.

En edes vielä jännitä vihkimistä, muuten kuin että toivon että en liukastu uusilla kengillä naamalleni nikah-paikassa, toivon että ymmärrän vastata oikein vihkijän kysymyksiin ja toivon että en kompuroi omaan hääpukuuni sieltä poistuessamme. Enkä osaa jännittää sitä ajatusta että olen kohta rouva, ja naimisissa, ehkä se jännitys sitten kehittyy viime hetkillä. Tai sitten ei, olen melko vakaa ja järkevä monissa asioissa, en hötkyile tai panikoi, vaan mietin usein asioita maltillisesti ja reagoin niihin joskus jopa flegmaattisesti. Jopa niin paljon, että kun kerroin tekstarin välityksellä muutamalle tuttavalle löytäneeni kauniin hääpuvun (joka itse asiassa ei ole mikään traditionaalinen hääpuku, vaan juhlapuku) ja kun tapasimme seuraavana päivänä, he ihmettelivät miksi en hihku onnesta ja hypi ja pompi ja hynyile leveästi sen vuoksi. Ai, onko tuollainen reaktio jokin yleinen "naisellinen" reaktio hääjuttuihin? :) Ehkä en vain ole sitten tarpeeksi girlygirl sellaisiin "hömpötyksiin".. En halua esim. kanniskella mitään kukkakimppua käsissäni, enkä halua koristeltua autoa, vain ihan vaan lainata erään tuttavan autoa siksi päiväksi. Pukukin on erittäin simppeli, valkoinen, maahan asti ulottuva, mutta ei mitään hörhelöitä ja pitsejä, ja O. tulee pukeutumaan täysin mustaan.

Enemmän tässä odottelen että tulisipa se päivä jo, ja Suomen loma, jolloin saisi salmiakkia taas!

3 kommenttia: