.

.

1/12/2013

Perjantai Madossa





Mado on mun mielestä enemmänkin jäätelö-kahvila-leivonnaispaikka, kuin ruokapaikka. Tosin, perjantaina odottaessamme uusien passikuvieni valmistumista kävimme Koşuyolun Madossa, aikaa kuluttamassa. Alunperin mieleni teki kuumaa kaakaota tai vastaavaa. Mutta ruokalistaa selatessamme huomasimme niiden lukuisten jäätelöannosten jälkeen ruoka-annoksia ja päätimme sittenkin syödä jotakin kunnollista. O. valitsi roast beef sandwichin ja minä intuitiolla otin akdeniz salatasin, joka on yleensä melko varma valinta. Usein sellaisessa salaatissa pihdataan juustossa ja oliiveissa, mutta tässä salaatissa niitä kumpaakin oli enemmän kuin vihannespuolta. 

Noita liiroja kuvailimme, jotta voisimme esittää väitteen todeksi: "Atatürk ei katso sinuun päin ellei sinulla ole rahaa." Kuvasta puuttuu satanen, mutta pään asento on myös satasessa suoraan katsojaan päin. Jep, on meilläkin huvit..

Ja ne passikuvat, voi luoja... voisinko näyttää yhtään kammottavammalta niissä. En kai.. Ne ovat luultavasti huonoimmat kuvat jotka minusta on ikinä otettu. Tilannetta ei toki auttanut se, että sinä päivänä satoi vettä ja otsatukkani oli liiskaantunut otsaa vasten, tukka oli märkä ja iho hiostava. Yritin parantaa tilannetta paikan päällä, mutta silti. Ja sitten ilme kuin emopöllöllä. Ja tässä paikassa eivät edes näyttäneet minulle niitä kuvia, joista olisin voinut itse valita parhaan, niin kuin ovat joissakin muissa paikoissa tehneet. Tuntui pahalta maksaa muutama kymppi kuvista, joita ei edes halua käyttää. Maanantaina niiden kuvien kera sitten oleskelulupahakemusta hakemaan..

2 kommenttia:

  1. Mä kävin kerran Istanbulissa otattamassa niin huonot passikuvat, että itku silmässä kuvaamon ulkopuolelle revin ne ja heitin roskikseen. Harmitti myös ne niihin menneet silloiset viimeiset rahat.

    VastaaPoista
  2. Oikeasti, ne olivat historian huonoimmat passikuvat ikinä. Kyllä harmitti, vaikka olisi kai siinä voinut uudet otattaa jossain toisessa paikassa.

    VastaaPoista