.

.

12/31/2013

Countdown to 2014

Kävin lataamassa tänään akbilin viimeisen kerran tämän vuoden puolella. En laita sinne ikinä viittäkymppiä enempää, jotta ei harmittaisi liikaa jos se sattuukin vaikka katoamaan. Lähin latauspaikka on metrobussiasemalla Altunizadessa, joten kävelymatkaa ei tule kovin paljoa ja sen lenkin voi ottaa pienenä reippailuna ulkona. Jos siis olisi kivat kelit, tänään vain on harmaata ja sateista ja kylmää. 



Ojensin rahat kopissa olevalle miehelle ja kerroin paljonko haluan ladata korttiin (koska en omistanut tasasummaa). Hän rupesi selittelemään jotain ja minä luulin ensin kuulevani että hänellä ei ole vaihtorahaa ja ajattelin jo että no voi himskatti, sinne menee nyt turhan suuri summa. Kurottauduin lähemmäksi pleksiä ja kuulen miehen kysyvän minulta turkiksi mistä minä olen kotoisin. Ja heti perään sama englanniksi. Vastaan englanniksi, jota hän ei tajua ja sitten turkiksi. Hän nostaa peukut pystyyn ja toteaa että kaunis maa, kaunis luonto siellä.. Minulle vaihtorahaa antaessaan hän lähes ärsyyntyneenä ihmettelee minulle mitä minä täällä teen, mitä kukaan ulkomaalainen täällä mitään tekee..?! En tiennyt mitä sanoa, odotin vain että saan korttini takaisin vaihtorahojen kera, kiitin häntä ja toivotin hyvät uudet vuodet. 


Mitäs sitä täällä sitten enää mitään teekkään. Lähtölaskenta ensi vuoteen ja sen tapahtumiin alkaa NYT. Puoli vuotta täällä vielä aiomme asua, ja sitten toivon mukaan heinäkuuksi saamme varattua viisumin ja lennot ja tavarat valmiiksi ja sitten vain .. lähdemme. Ja sanomme görüşürüz Türkiye ja vilkutamme lentokoneesta heipat kaikille. Tunnelmoimme luultavasti hetken kaikkea sitä mitä tulemme kaipaamaan. Ja sitten vähitellen alamme innostua ja jännittää kaikkia niitä uusia asioita joita on luvassa roppakaupalla, maahanmuuttaja ja paluumuuttaja matkalla Suomeen, uusia ole-lupia hakemaan, töitä etsimään, kouluja käymään.. ja siinähän sitä sopeutumista sitten O:lle onkin ihan tarpeeksi ;)


Mutta tämä kaikki (inşallah) tapahtuu sitten heinäkuun puolella, kun olemme valmiita lähtöön. Toisaalta ei malttaisi odottaa, mutta toisaalta hyvä että on vielä aikaa valmistella asioita, miettiä ja pohtia ja suunnitella. Kaikkea. Tässä on vielä paljon tekemistä ennen kuin ollaan valmiita muuttoon.

Tämän vuoden kohokohta oli (no hei..) häät ja se hössötys siinä ympärillä sekä tietysti Suomen reissu. Uusi sukunimi on vihdoin rekisteröity Suomessa (vihdoin!) ja nyt ollaan virallisesti naimisissa, herra ja rouva A. ;)

Pidemmittä puheitta, hyvät uudet vuodet kaikille ja toivottavasti se vuosi on entistä parempi!



12/29/2013

Maltillinen fiksaatio




Maltilliset korot löytyivät muutaman tunnin etsimisen jälkeen. En edes viitsinyt kokeilla Capitolia, sillä hinnat siellä ei myydä mitään kohtuuhintaista, joten käynti Kadiköyssä oli tarpeen. Muutaman tunnin reissun ajan kävelin jalkani kipeäksi ja kävin läpi jokaisen kenkäkaupan jotka tiedän. Puolivälissä päädyin korukauppaan - Uzak Işıklar - josta löytyy aina jotain,  tällä kertaa puolentoista liiran käsiketjuja. Kauppa on ihana, täynnä naurettavan halpoja koruja, yleensä täynnä tungosta (kuten tälläkin kertaa), mutta siellä tekee löytöjä joka kerta.

Tunsin oloni jo epätoivoiseksi, kun en löytänyt kenkiä helposti, vaikka oletin että löydän ne sieltä mistä useasti löydän ihan kelpo kenkiä - eNes. Mikään ei miellyttänyt, hinnat olivat edulliset ja kenkiä on vaikka kuinka ja paljon, mutta kokoja ei löytynyt ja omaan makuun sopivia ei oikein ollut. Olin jo kävelemässä takaisin bussipysäkille, kun matkan varrella päätin vielä katsoa kaikki kenkäkaupat läpi. Viimeinen kauppa, jossa kenkiä myytiin, oli se josta löytyi nuo mustat. Hintaa 35 liiraa, joka ei todellakaan ole paha, ja nyt vain pitää yrittää käyttää kenkiä muissakin kekkereissä kuin näissä yksissä. Minulla on selkeästi fiksaatio siitä, että jos jotakin ostaa on sitä myös käytettävä koko rahan edestä.

Voin kertoa, shoppailukiintiöni on täynnä. Uuden vuoden lupaukseni/toiveeni voisikin olla, että en käy vaate/kenkä/laukku/koruostoksilla ennen kuin Suomeen matkaamme. Siis puolen vuoden ajaksi ostoslakko. (poislukien tarpeelliset rahamenot: matka Ankaraan ja passin uusiminen, ja uudelleen käynnit Üsküdarissa päivittämässä tiedot vielä vihoviimeisen kerran ole-lupaan. Kaikki nämä vaativat vielä rahanmenoa, ne yazik ki) Minulla on selkeästi fiksaatio myös säästämisestä, siitä voisin tosin kirjoittaa kokonaisen postauksen verran, joten jätetään välistä. :)

12/28/2013

Ei itkeä saa, ei tuhlata saa.




Saimme kutsun tuttavamme häihin, joka on ensimmäisenä tammikuun lauantaina. Kutsun toki saimme hyvissä ajoin ja jotenkin se vain jäi sinne pöydän kulmalle muistuttamaan olemassaolostaan. Sitten kun se oli selvää, että O. saisi sen päivän vapaaksi, päätimme tutkia kutsua tarkemmin. Kyseessä on yhdistetty koktail+hääjuhla eräässä suuressa hotellissa Aasian puolella ja ymmärsin heti, että tiedossa on varakkaiden ihmisten järjestämä juhla, jossa pukuloistoa varmasti riittää. Ja heti sen perään käsitin, että omilla puuvillamekoillani ei sinne ole menemistä. Joten lähdin joulun aikaan alennusmyynteihin (uuden vuoden ale-myynnithän alkavat täällä joulunpäivien aikaan ja jatkuvat vuoden vaihteeseen asti) hieman ärsyyntyneenä ja alistuneena kohtalooni. Meidän on osallistuttava näihin häihin, sillä kyseinen henkilö saapui meidän häihimme.

Kertaus: en pidä juhlapukeutumisesta. En pidä hameista (käytän erittäin harvoin), mieluummin käytän  sitten mekkoa, jossa oloni on hieman mukavampi ja itsevarmempi. Yleensä juhlavaatetukseni on hyvin pelkistettyä ja tunnen oloni helposti alipukeutuneeksi muiden joukossa. Let's face it, olen farkku ja t-paita-tyyppiä, pidän neuletakeista ja villasukista, kesäisin menee caprit ja shortsit t-paitojen kanssa. Mutta hyvin, hyvin harvoin ne hameet tai mekot. Omistan kahdet talviset mekot ja kolmet kesäiset, ja ne ovat riittäneet hyvin tähän asti. Mutta minulla ei ollut tähän asti vielä pikkumustaa, joten tässä iässä olikin ehkä jo aikakin ostaa sellainen (?). Olen hankala pukeutuja, vaikea tapaus mitä tulee vaatteisiin. Turkkilaisten naisten (ne jotka tunnen) mielestä on outoa, kun en omista hameita ja mekkoja joka lähtöön, eri väreissä ja eri tilanteisiin juhlavaa tai arkista. Ja minä puolestani kummastalen sitä ajatusmaailmaa, että miksi ihmeessä jokaisen naisen vaatekaapista tulisi löytyä se pikkumusta, korkkarit, LV-huivi, kolme eri kokoista käsilaukkua, bleisereitä eri vuodenaikoihin ja tietysti myös ne mekot ja hameet (?).. 

Viimein, monen kaupan koluttuani, hikisenä ja entistä ärsyyntyneempänä, keräsin Mangosta useamman hameen mukaani, ja päätin että nyt riittää, jokin näistä saa luvan näyttää sen verran hyvältä että kelpuutan. Ja löytyihän se sitten. Mekko oli 50 TL (alkuperäinen hinta 100 TL)ja vyö 35 TL (alunperin 45TL), eli ihan hyvät alennukset, bence..

Kaulakorun löysin jo ennen kuin olin ostanut mekon, ja tänään pitäisi lähteä etsimään mustia avokkaita, maltillisilla koroilla. Toivottavasti löydän edulliset, mutta myös samalla sellaiset joita tulee käytettyä jatkossakin, ettei jää vain yhteen kertaan.

12/21/2013

Entinen aamu-uninen tässä hei.




Täällä aamuyhdeksän aurinko päätti herättää meidät, ja siinä missä O. alkoi valmistautumisen työpäivään, minä vielä yritin kovasti saada unen päästä kiinni, en siinä onnistunut. (toisaalta ihan hyvä, näin taas niitä samoja vanhoja tsunami-painajaisia, joita joskus näin vuosikausia sitten. tosin, tällä kertaa en muista olleeni kauhuissani unessa, vaan lähinnä kuvittelin olevani jokin supernainen suojautuakseni niiltä..)

O.n ajaessa partaa ja laittaessa työvaatteet päälle, minä tuuletin makkarin ja heitin petivaatteet ulos (joka viikonloppuinen tapa). Ja oli niin mielettömän kaunis keli, että teki oikein mieli jäädä sinne pidemmäksi aikaa, ulos siis. Parvekkeelle siis. Aurinko teki kelistä lämpimän, vaikka kylmähän tuolla edelleen on (no, +10 astetta, näyttää nettisaitit). Melkein teki mieli käyttää sanaa 'mahooton' kuvaillessani säätä, mutta en ole pohjanmaalta, joten en käytä. (vai sanovatko he siellä noin?) Pikkuveli oli tilannut muutaman kirjan amazonin kautta ja niitä tuossa kuvailin. Minä tuota Sherlock Holmesia jäin jo hetkeksi plarailemaan, josko vaikka se olisi mielenkiintoinen kirja luettavaksi..

Joten, olisiko niin että mitä vanhemmaksi tulee niin sitä helpompaa on herätä aamuisin ja jopa tehdä jotakin pientä puhdetyötä siinä samalla? Olen meinaan aina ollut se, joka nukkuu ja nukkuu puoleen päivään ja herää vasta kun kaikki on jo syöneet aamupalansa ja aloittaneet päivän askareet. Mutta nyt huomaan pitäväni aamuista ja olen jopa ylpeä siitä että saan aikaiseksi jotakin ennen puolta päivää, enkä ole vaan kääriytynyt peiton sisään kuin koteloitunut toukka. Jo tuo ajattelu saa meikäläisen kuulostamaan vanhalta, ei muuta tarvita kuin kutimet käteen ja villasukat jalkaan. Eikun.. 

12/15/2013

Vain popparit puuttuu

Viikonlopun tekemisen saldo: nukkuminen, herkkuaamiaisen nauttiminen, oleskelu yhdessä spotissa pitkän aikaa, Coursera kurssin viimeistelyä, tv-sarjoja tuubista ja leffoja. Eli ei yhtään mitään järkevää, paitsi imuroin makuuhuoneen ja laitoin petivaatteet ulos tuulettumaan. Lumi on sulanut, tänään oli ihana auringonpaiste aamulla kun heräsin, asteita parhaimmillaan n. +10, ja näyttää ihan keväältä. Paitsi että olisi petollista uskoa niin, kyllä täällä vielä uusi myräkkä saadaan aikaan, on vasta joulukuun puoliväli.

Ffilms ja Bicaps sivustot tarjoavat leffoja kaikkeen makuun, tuo bicaps on turkkilainen sivusto, mutta sieltä löytyy (google haku: bicaps 1080p, türkce altyazli) hyvälaatuisia leffoja ilman turkiksi dubbausta, (türkce dublaj = dubbauksen kera). Tämän viikonlopun katsotut leffat ovat genreittäin laidasta laitaan:

Breathe in (2013)

The Heat (2013)

Man of Steel (2013)

Flypaper (2011)

The Man from Earth (2007)

Natural Born Killers (1994)

Jotakin uutta, jotakin vanhaa, komediaa, draamaa, scifiä ja rikollisuutta. Jatkan tästä uusien/vanhojen leffojen pariin ->

12/11/2013

This city ain't made for winter


Kaksi päivää räntäsadetta, vesisadetta, lumisadetta ja rakeita. Loppujen lopuksi maa on ollut enemmän märkä kuin valkoinen, mutta lunta on tullut melko runsaasti - ja rankasti. Jossain vaiheessa jopa vaakasuoraan, kun tuuli on yltynyt oikein ilkeäksi. Vaikka asteet eivät ole kovin alhaalla, olemme nollan tienoilla, on se puhuri silti inhottavan kylmä ja kaikki mahdollinen varustus on jo laitettu päälle, pipoja ja harleydavidsoneita myöten. Mietityttääkin, että jos tämä jo saa minut laittamaan lähes kaiken mitä talvella voi päälleen laittaa (paitsi untuvatakkia, säärystimiä ja haalaria), niin miten sitä sitten tulevaisuudessa kestää taas sen joka talvisen miinus parinkymmenen pakkasen..?  (voisi ryhtyä leipuriksi, he saavat tehdä töitä lämpimissä olotiloissa)










Latailin joitakin kuvia googlesta, tarkoituksella vain talvisia istanbulin kuvia etsiessä. Oman kameran kanssa en jaksanut lähteä ulos riehumaan, mutta näistä kuvista voi nähdä millainen kaupunki on kun se talvi sitten tulee kunnolla päälle.  Jotkut näistä kuvista ovat viime tammikuulta, kun taivas repesi viime kerran kunnolla, jotkut vanhempia. 2. ja 4. kuvat ovat varmuudella näiltä päiviltä, erityisesti tuo Fenerbahcen Galatasarayn jalkapallomatsi oli keskeytettävä rankan lumisateen vuoksi. (haloo, kuka edes laittaa ukot kentälle pelaamaan kesken talven?)

Niin että sellainen henk.koht mielipide, että tämä lähes 17 miljoonan asukkaan kaupunki, joka on niin täydellinen kesä(turisti)aikaan, ei oikein vedä kovin hyvin talvisin, varsinkaan kun lunta tulla tupruttaa. Julkista liikennettä Istanbulin pormestari juuri oli uutisissa toivonut ihmisten käyttävän omien autojen sijaan, mutta sitten porukka seisoo bussipysäkeillä ja ihmettelee että missä ne bussit viipyvät (ne ovat myöhässä, koska tiet ovat liukkaita ja ne kulkevat edelleen kesärenkailla ja kaikki muutkin yrittävät änkeytyä samaan bussiin). Muistan viime joulukuun talvimyräkän aikaan, kun ihmiset joutuivat jättämään autonsa teiden sivujaan ja kävelivät pääteitä pitkin, ajamisen sijaan. Kun ei vedä, niin ei vedä. (nimim. kokemusta on..)

12/07/2013

Kutimet käsissä talvea vastaan




Viikko sitten kävin ostamassa uusia lankoja samasta Kadiköyn liikkeestä, jossa aina olen niitä ostanut. 2,5 liiraa per rulla, ei paha kun ostaa useamman kerralla. Tykästyin sinisiin väreihin, joten väänsin saman tien uudet sukat minulle ja O:lle. Toinen projekti on raidallinen huivi, johon jäljelle jääneet langat toivottavasti riittävät. Kutominen on ihan loistopuuhaa vaikkapa leffoja katsellessa, oikein rentouttavaakin.
Pianon päälle kasatut jouluiset koristeet ja tuikut ovat ajankohtaisia ja kynttilät iltaisin ovat tunnelmallisia ja kauniita. Ei sillä että tämän enempää joulua täällä juhlistettaisiin, kun ei se muutenkaan kuulu perheen perinteisiin. Ja ehkä tämä joulu voisi olla ensimmäinen, jolloin lahjoihin ei kuluteta ylenmäärin rahaa/lahjoja ei jaella ollenkaan. En ole vielä päättänyt, kumman päätämme tehdä. Sen sijaan voimme soitella joulumusiikkia, viettää aikaa yhdessä ja vaikkapa leipoa jotakin hyvää ja makeaa ja jouluista (?).

Talvi on alkanut ja viimeisetkin talvivaatteet on otettu esille, kaikki sukkahousuista talvitakkiin ja säärystimiin. Alimmillaan asteet ovat lähellä nollaa. Koska lunta ei täällä ole (ehkä sitä tulee, jotkut veikkailevat ihan lähiaikoina, sääennusteet myös), on kylmyyden lisäksi myös pimeää, auringonvaloa ei näy (ja jos näkyy, niin ei tarpeeksi kauan). Se jatkuva pimeys on luultavasti kaikkein masentavinta talvessa. Anyway, talviaika on onneksi lyhyt ja muutaman kuukauden päästä alkaa taas valoisemmat päivät.

12/03/2013

Ahmatti

Ei jotain huonoa, jos ei jotain hyvääkin. Tällaisen paketin sain postissa jokunen aika sitten, makoisat terveiset Suomesta :)



Mariannet katosivat ensimmäisenä (röyh) ja O. vei yhden pussin työpaikalleen maistettavaksi. Tyypit eivät täällä kestä salmiakkia, sylkäisevät sen pois heti kun katse välttää ja ne jotka sitä kuulemma imeskelivät tekivät ihan vain kohteliaisuudesta, ja sen jälkeen yrittivät tekosyyn varjolla lähteä tilanteesta ja poistaa se pelottava musta karkki suusta pois. Muistakaahan kurlata suunne, poijjaat, ei sitä koskaan tiedä vaikka jotain tosi pelottavaa tuli juuri maistettua.. ;)

Tästä järjettömästä salmiakkikasasta ei muuten ole enää paljoa jäljellä.. (köh)

11/28/2013

Sarjassamme..

(Varoitus: seuraava teksti on avautuminen, hyväntuulisten ei kannata lukea, ellei halua pilata päiväänsä. Olenpahan varoittanut.)


Oleskeluluvan uusiminen on aina yhtä mielenkiintoinen kokemus. Joskus sen kanssa tulee ongelmia, joskus se saattaa mennä läpi kuin vettä vain. Tämäkään kerta ei jäänyt poikkeukseksi. Lähdin baban kanssa Üsküdarin ulkomaalaistoimistoon aikomuksenani peruuttaa ajanvaraukseni, koska en ole saanut vieläkään kaikkia papereita kasaan. Aikoja sitten (10.10.13, konsulaatin kautta) maistraattiin uudelleen lähetetyt dokumentit eivät ole kuulemma vieläkään saapuneet sinne (!!!!??) ja koko tilanne alkaa näyttämään yhä enemmän ja enemmän naurettavammalta. Tapaukseni tuntuu olevan ainoa laatuaan. Tahot joihin meidän pitäisi luottaa alkavat menettää arvostustaan, kun kaikki puhuvat ristiin. 

Konsulaatti kertoi ajat sitten, että voin ihan hyvin mennä uusimaan passini (eli vaihtamaan sukunimeni) suurlähetystöön ennen kuin tietoni on rekisteröity Suomessa. Suurlähetystö sanoo  kuitenkin, että he eivät missään nimessä voi tehdä niin ennen kuin tiedot on rekisteröity Suomessa. Suurlähetystö myös kertoo, etta en voi uusia ole-lupaani ilman uutta sukunimeä passissa. Kun saavuimme viranomaistoimistoon he sanoivat etta se on ihan ok uusia ole-lupa ilman uutta sukunimeä passissa. Kun tekee e-randevu ajan (eli ajanvarauksen) netissä, siellä on vaihtoehtona 'make a new appointment' ja 'cancel appointment'. Kun kokeilee jälkimmäistä peruuttaakseen ajan, tuleekin teksti jossa ilmoitetaan, että peruutukset pitää tehdä suoraan paikan päällä, eli netin kautta se ei onnistu. Hurjan hauskaa. Joten tämän peruutuksen takia lähdimme sinne, koska olin jatkuvasti siinä uskossa että minulla pitää olla ne kaikki paperit koossa (sanoihan suurlähetystökin niin). Ja mitä siellä sitten sanottiin?


'Ei sillä sukunimellä mitään väliä ole, mutta ette myöskään voi peruuttaa aikaanne, joten te tulette sitten paperiin merkittynä aikana. Kun olette saaneet paperiasiat kuntoon Suomen päässä ja uuden sukunimen passiin, sitten teette uuden ajanvarauksen ja tulette tänne niin laitetaan nekin tiedot sitten ole-lupaan.' Eli kaikki tämä odottaminen oli turhaa. Ja se mahdollisuus, joka netissä mainittiin peruuttamisesta, ei edes ole totta. Ja kaiken kukkuraksi joudun käymään siellä vielä kolmannen kerran uudestaan lisätäkseni puuttuvat tiedot. Arvatkaa vain hotsittaako. 

Seuraavan päivän aamuna lähdimme sitten uudestaan baban kanssa liikenteeseen, olimme hoitaneet myös rahat hakemusta varten (tarvitsinhan 6400TL osoittaakseni varallisuuteni vuoden lupaa varten. Tiistainen mies totesi että ne dokumentit riittäisivät, jotka minulla jo  oli. (on muuten aika p&%@*:n typerää uskoa siellä työskenteleviä, koska he näyttävät muuttavan mielensä yhtä usein kuin sukkiaan) Tällä kertaa se sama tyyppi vain ei ollut siellä, joten jouduin asioimaan eri virkailijan kanssa. En edes kykene käymään läpi sitä sekasortoa, mikä lähti liikkeelle siitä, kun he huomasivat minun olleen naimisissa jo jonkun aikaa enkä ollut aiemmin ilmoittanut muutoksista. (koska minulla ei ole niitä papereita valmiina, DAA, ja olin jatkuvasti siinä luulossa että ne pitää olla valmiina ennen kuin voi uusia lupaani, DAA.) O. joka oli vielä nukkumassa, koska oli menossa iltavuoroon, jouduttiin herättämään ja tulemaan paikan päälle, koska he vaativat nähdä hänen henkilötunnuksensa. Ja hän lopulta jatkoi minun asian hoitamista, kun se on kerran helpompaa hänen kanssaan. 

Lopulta asianhoitamiseen meni lähes 4 tuntia, ennen kuin pääsimme lähtemään, tietäen, että tämä ei ole vielä ohi. Maksoimme parisataa liiraa sakkoa siitä hyvästä, että emme ilmoittaneet vihkimisestämme ajoissa. Maksoimme ole-lupani ja kävelimme jalat kipeäksi heidän pompotellessaan meitä miten halusivat. En toivoisi edes pahimman viholliseni käyvän läpi vastaavaa päivää turkkilaisissa virastoissa.  





11/23/2013

Olipa kerran perjantai-ilta

Viihteelle lähtö 7 turkkilaisen naisen kanssa on melko erilainen kokemus verrattuna illanviettoon O:n ja muutaman kaverin kera. Perjantai-ilta oli sellainen erilaisempi kokemus. 3 heistä puhui sujuvaa englantia, muut eivät ollenkaan. Ilta lähti liikkeelle Atasehiristä E:n asunnolta, jossa laitoimme itsemme valmiiksi yhdessä G:n kanssa. Lähdimme Kadiköyyn metrolla tapaamaan 5 muuta naista illallisen merkeissä ravintolaan nimeltä Cafe Kafka, jossa oli mieletön merinäköala ja hyvä ruoka. Unohdin kätevästi kameran kotiin, joten kaikki kuvat tällä kertaa tulevat suoraan googlesta.

Kafka:





Huolimatta siitä yleisestä olettamuksesta, että turkkilaiset vain heittävät jonkun verran rahaa pöydälle ja vaikka maksavat toistensa ateriat omasta pussista, jos jollakin ei ole tasarahaa, tässä seurueessa me otimme kirjaimellisesti laskimet esiin ja laskimme omat osuutemme laskusta. Ja kukaan ei suostunut siihen että joku olisi vipannut ylimääräisen vitosen, jos ei ollut tarpeeksi. Sitten mentiin vaikka tarjoilijalle pyytämään josko he rikkoisivat isomman rahan pieniksi. Ehkä se on vain naisellinen piirre, miehet luultavasti vain kilpailisivat siitä kuka ottaa luottokorttinsa esille nopeammin ja siten voi maksaa kaikkien ruoat.

Koska yli puolet seurueestamme halusi kuulla live-musiikkia,  me matkauduimme bars streetille (se oli hyvä päätös), mutta emme osanneet valita oikeaa paikkaa. Minä en ollut yksi heistä, jotka halusivat live-musiikkia, sen sijaan nautin ihan vain hyvän musiikin kuuntelusta ja rentoutumisesta. Päädyimme Kadifeen, koska heillä oli posteri jostakin paikallisesta laulajasta, joka olisi aloittanut puolelta öin ja jota ennen olisi joku muu laulamassa, lämmittelemässä yleisöä niin sanoen.

Kadife:

Sisäkatto oli tähtitaivas ja lämppäri soitti kitaraa ja lauloi tyhjälle salille. (tämä kuva voisi olla hyvinkin eilis-illalta, sillä meidän lisäksi siellä ei ollut ketään)  Tilasimme juotavaa ja innokkaimmat meistä kirjoittivat toivelistan lauluista joita he halusivat kuulla lämppäriltä. Hän päätyikin soittamaan muutamia niistä, mikä tietysti kirvoitti ihastuneet huudot ja taputukset ja yhteislaulut meidän pöytäryhmästä. Minä rehellisesti sanoen kaipasin metallia/rokkia, jotakin perjantai-iltaan sopivaa rentoutumis-musiikkia, turkkilaisen musiikin sijaan. Ei sillä ettenkö pitäisi turkkilaisesta musiikista (edes siitä popimmasta), en vain koe sitä omakseni ja en vain tajua sitä. Vietimme siellä melkein kaksi tuntia, ennen kuin päätimme lähteä (pääesiintyjä ei ollut vielä edes aloittanut) jonnekin sellaiseen, jossa on erilaisempi tunnelma. Minä viljelin baarien nimiä keskusteluissamme niin että lopulta päädyimme... Kargaan :)




No hyvä on, he eivät tainneet soittaa erityisen metallia musiikkia, mutta paljon universaalimpaa ja rentouttavampaa kuin mitä edellisen baarin tarjonta oli. Vietimme siellä aikaa reilusti yli puolen yön, siinä vaiheessa iltaa yötä paikka olikin niin täynnä, että ahtauduimme yläkerran nurkkapöytään. Jos jokin on aina vakio, on se että täällä järjestetään tilaa vaikka kuinka suurelle porukalle ja tuoleja kannetaan pöydän äärelle tarpeen mukaan. O. liittyi seuraamme suoraan iltavuorosta, ja siten pääsin lähtemään kotiin turvallisesti. (en haluaisi käyttää yksin myöhään illalla taksia ja busseja ei öisin taida ajaa meidän suuntaamme)

Kaiken tämän illanvieton jälkeen muistan vain sen, että minun pitää lukea Boris Vianin kirja Foam of the Daze, koska E. suositteli sitä ja se on kuulemma jonkinsortin klassikko. Miten ihmeessä en ole edes kuullut siitä?  Ja nyt missio on löytää se jostakin.

11/19/2013

Vitoshaaste

Ciacy laittoi haastetta, johon yritän vastata parhaimman mukaan..

1.Viisi asiaa, joita tarvitset joka päivä
Tämä voisi helposti tarkoittaa materiaa tai ihan vain jotakin yleistä, kuten raikasta ilmaa. Jos otetaan pois ne ilmiselvät (puhdas vesi, suihku, raitis ilma, ruoka, nukkuminen), niin listaan voisin laittaa: vihreä tee, mineraalivesi, käsirasva, huulirasva ja liikunta/venyttely. Mutta sitten listasta jäisi uupumaan halit ja pusut miehen kanssa, joita ilman en voisi olla yhtäkään päivää. Ja cuddling. Ja meidän oma hempeilykieli, jota kukaan muu ei ymmärrä. (Tarvitsen selkeästi enemmän kuin vain viittä asiaa..)


2. Viisi kirjaa, joita suosittelet
Harper Lee - To Kill A Mockingbird
Belinda Alexandra - Tuscan Rose
Stieg Larsson - The Girl With The Dragon Tattoo
Stieg Larsson - The Girl Who Played With Fire
Stieg Larsson - The Girl Who Kicked The Hornets' Nest
3. Viisi materialistista joululahjatoivetta
Suklaa/Salmiakki. Talvikengät. Muhkea, lämmin huivi. Uusia lankoja. Kehykset hääkuvillemme.


4. Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua
Sinnikäs. Itsekriittinen. Näsäviisas. Teeskentelemätön. Söpö. (O. sanoi tuon, kun pyysin häntä kuvaamaan minua adjektiivilla. Tosin hän myös sanoi "goofy", kun hetken mietti.)



5.Viisi elämänohjetta, jotka antaisit muille 

Tähän tulee varmasti laitettua kaikkea kliseistä, koska minulla ei varsinaisesti ole mitään ohjeita, joita muille antaa. Itse asiassa olen aina kiinnostunut kuulemaan muiden elämänohjeita, mutta mutta..
Noh, kokeillaan.


1. What goes around, comes around. J
os jättää jotakin taakseen, se ei välttämättä jää sinne, vaan saatat törmätä siihen myös myöhemmin elämässäsi. Maailmankaikkeus tulee aina muistuttamaan sinua siitä että et voi ennakoida tai kontrolloida kaikkea, mikä vastaasi tulee. Ja kun se jokin tulee vastaan, niin deal with it. 

2. 
You cannot judge the book by its cover, you have to read what's inside. Jos et tunne, älä tuomitse. Kliseiden kuningas, mutta toimii. Ihmisistä ei tiedä mitään etukäteen, ja on pikkumaista tehdä turhan hätäisiä johtopäätöksiä ennen tutustumista.


3."There is nothing either good or bad, but thinking makes it so." - William Shakespeare
 Tähän liittyen siis, asiat jotka tulevat vastaan voivat olla positiivisia tai negatiivisia, riippuen siitä miten reagoimme niihin. Eli olisiko niin että on mahdollista päättää ihan itse onko jokin asia hyvä vai huono meidän tilanteellemme, huolimatta siitä mitä se asia on? (maybe)


4. Be true to yourself. Ole se mikä olet, älä esitä muuta. Ihmisen persoonallisuus muodostuu ensimmäisen 5 elinvuoden aikana. Jo lapsuudessa kehittyneet luonteenpiirteet vaikuttavat vahvasti myös myöhempään elämään (teini-ikä, nuori aikuinen..) Näin sanoi Sigmund Freud. Ihmiset kuitenkin muuttuvat, aikuisena saattaa löytää sellaisia puolia itsestään, joita ei ollut aiemmin huomannut/osannut/uskaltanut käyttää.

5. "Life is too short to be little" - Dale Carnegie
Älä anna pienten asioiden jatkuvasti harmittaa sinua. Keskity positiiviisiin seikkoihin. Ei kukaan halua tietoisesti tallustella tällä pallolla nuppi otsassa, mutta kaikki ei pysty irroittautumaan siitä jatkuvasta negatiivisuudesta. Älä ole yksi heist
ä.  (vaikka ymmärrettävästi päivät eiv
ät voi aina olla pelkkää auringonpaistetta ja sateenkaaria)


En haasta ketään, ottakeehan tuosta ja pistäkkeehän kirjottaen!

11/17/2013

The cardigan

.

Vaateshoppailut ovat vähentyneet viime aikoina. En yleensäkään osta "jatkuvasti" uutta, ja yritän löytää mahdollisimman halvalla. Kiertelen mieluummin pikkubutiikit ja kojut basaarimaisten katujen varrella, kuin astelen suuriin ostoskeskuksiin. Poikkeuksena tietenkin Altunizade, jossa ei ole muuta kuin Capitol (sekin sentään jotain). Kurban bayramin aikaan kävin Kadiköyssä tapaamassa kaveria, joka oli jo ehtinyt muuttaa pois Istanbulista mutta tuli takaisin muutamaksi viikoksi, ja sovimme tapaamisen kahvin merkeissä. Samalla reissulla tietenkin, kun kerran vanhoille tutuille kulmille päädyin, käväisin yhdessä jos toisessa paikassa. Ai, olenko jo maininnut Kadiköyn olevan se paikka vaateostoksille ja muille löydöille? (kyllä, noin tuhatmiljoonaa kertaa). Halpojen korujen lisäksi (joita aina tarttuu mukaan silloin tällöin ja joihin ei per kappale tule kulutettua viittä liiraa enempää) löysin Collezionesta tuon sinisen neuletakin (35 TL) ja jostakin pikkukadulta, väentungoksen keskeltä, kauppojen ulkopuolelle sijoitetusta rekistä bongasin tuon mustavalkoisen neuleen (15 TL). Sinistä neuletakkia on tullut käytettyä niin usein jo, että se on maksanut itsensä takaisin. Mustavalkoinen on piirun verran liian ohut näille keleille, joten se saa odottaa kevättä vaatekaapissa.

Nyt kun on alkanut viheliäisen kylmät päivät (no, edelleen yli +10) niin oli ihan hyvä ajatus sijoittaa muutama kymppi lämpimään neuletakkiin. Pyydän anteeksi jo etukäteen kaikilta muotitietoisilta mainitakseni että kyseinen neule on 100% akryyliä (mutta se on lämmin ja se on kaikista tärkeintä) ja pyydän anteeksi kaikilta pohjolassa asuvilta, jossa on varmasti tällä hetkellä kylmempi kuin täällä (mutta puolustuksekseni kerron että olen vilukissa ja että täällä kun tuo kesäaika on niin pitkä ja kuuma, niin näinkin matalat asteet tuntuvat luissa ja ytimissä). Olen kai vain tulossa vanhaksi ;)

Siinä missä säästän rahankäytössä vaatteiden suhteen, pitäisi kuitenkin laittaa hieman enemmän hyviin ja kestäviin talvikenkiin. Pari vuotta sitten ostamani ovat hajoamispisteessä ja mietinkin nyt että mistä minä löytäisin hyvät talvikengät, nilkkurimaiset.. hmm. Sellaiset joita voi käyttää vuosia. Minullahan on ne harleydavidsonit, mutta ne ovat buutsit, jotka soveltuvat parhaiten keleihin, jolloin on pakkasta ja lunta (eli kaksi asiaa, joita on harvakseltaan täällä päin, mutta Suomessahan niille sitten onkin entistä enemmän käyttöä!)

11/09/2013

Courseraa - seraa..!

Viime aikoina olen ollut melko tiiviisti koneen äärellä (shame on me) ja opiskellut erilaisia mielenkiintoisia kursseja netissä. Alison.com oli se, josta mainitsin aiemmin: siellä kurssit ovat jatkuvasti kaikille avoimia, ne voi aloittaa koska vain ja niitä voi käydä läpi kuinka pitkän ajan tahansa ja lopulta kurssien testit ovat tehtävissä lukemattomia kertoja, jos haluaa saada parempia tuloksia edellisiin testeihin verrattuna. Se on hyvä saitti kaikille niille, jotka vain haluavat oppia uutta, mutta jotenkin kaipasin jotain haasteellisempaa.

Joten, turkkilainen kaveri vinkkasi kurssisivustosta Coursera, (www.coursera.org) jossa kursseille kirjoittaudutaan (ikään kuin kirjaudut opiskelijaksi), ja jossa kurssien kestot vaihtelevat ja joissa jokaisen moduulin(= n.viikon) luentojen(=kurssivideoiden) ja mahdollisten kirjoitustehtävien jälkeen on mahdollisuus tehdä harjoitustesti ja lopulta jokaisen moduulin päätteeksi arvioitu testi, johon sitten pistetään kaikki peliin.

Erittäin mielenkiintoinen saitti tuo Coursera, kaikki jotka haluavat opiskella. Kategoriaa riittää ja kursseja on avoinna jatkuvasti. Aloitussivun jälkeen kun tsekkaa "courses", tulee jo listaa siitä mitä on alkanut tai alkamassa ja mitä kategorioita on tarjolla.



Minä osallistuin genetiikan kurssille, josta on tehty melko haastava, kesto 7 vkoa ja jokaiselle moduulille on useampi video, jota katsella ja opiskella.


Kurssi aloitti jo 2. moduulin,  minä kävin ensimmäisen moduulin läpi yhdessä päivässä, mutta jatkoin itseopiskelua ottaen enemmän selvää useammastakin termistä, jotka on unohtuneet sitten yliopistopäivien (ja niistä onkin jo vuosia..)

Ensimmäinen moduuli oli melko lailla kertausta siitä mitä kurssin laatijat ovat olettaneet kurssilaisten pohjatiedoiksi, mikä tietenkään ei ole kovin käytännöllistä, sillä kurssin foorumia lukiessa on selvää, että kaikki kurssiin osallistuneet (n. 15 000) eivät kaikki ole samalla viivalla genetiikan/molekyylibiologian tietämyksen suhteen, joten senkin vuoksi on hyvä ottaa enemmän asioista selvää ja kerrata termejä. Paljon tuli vanhoja juttuja mieleen opiskeluajoilta, kun kurssivideoita katselin, mutta silti paljon on uutta jo tullut vastaankin.

Jatkanpa tästä moduulin 2 opiskeluun! -->

10/29/2013

Tasavallanpäivää





Liput on nostettu salkoihin ja rakennuksien seinille, baba laittaa aina melko vaatimattoman kokoisen parvekkeelle, kuten moni muukin. Suurimmat liput, joita olen nähnyt ripustettuna rakennuksien julkisivuille,on helposti pienen yksiön kokoisia. Jos oikein haluaa revitellä, voi myös halutessaan pukeutua puna-valkoisesti päivän kunniaksi. Minä en omista yhtäkään kirkkaanpunaista vaatekappaletta, joten säästyn siltä.

Sain suomalaiselta tuttavalta lahjoituksena muovipussillisen verran hömppäromaaneja luettavaksi. En varsinaisesti ole hömppäkirjallisuuden suurkuluttaja, mutta iltaisin en ole kovin nirso sen suhteen, mitä kirjaa aloitan lukemaan nukkumaan mennessä. Lainasin myös turkkilaiselta tuttavalta seuraavan David Elkindin kirjan, joka jälleen kerran käsittelee lapsipsykologiaa ja siihen vaikuttavia sosiaalisia tekijöitä. Onpahan nyt sitten taas luettavaa, näistä riittää helposti ensi vuodelle asti.

Rakennukseemme avautui viimein uusi marketti, vanha siirsi osoitteensa tien toiselle puolen jo kuukausia sitten ja odottelimme tätä uutta jo hyvän aikaa. Ensivaikutelma on loistava, heillä on hyvä valikoima kaikkea mahdollista, ja kaiken kukkuraksi omistaja on O:n vanha lapsuudenystävä. Pyysin laiskuuttani O:ta hakemaan minulle mineraalivettä samalla kun kävi hakemassa jotakin itselleen, ja olipahan erikoisen näköiset pullot nuo.. Ehdin jo tottua Uludağ-merkkiin. Mutta toisaalta, mineraalivesi on mineraalivesi, mitä eroa niissä nyt oikeastaan voi olla.

10/26/2013

Leipuri naapurissasi



Komşufırın on yksi laajimmalle levinneistä leipomoista (ellei sitten se yleisin) täällä ja varmasti muuallakin pain maata. Eräs turkkilainen ystäväni tosin totesi, että se ei kuitenkaan ole se paras paikka, mutta menettelee. Minähän en leipomoihin yleensä eksy, sillä keliaakikkona ei viljatuotteita tule täällä syötyä juuri ollenkaan. Mutta kun isoveljen vaimo vinkkasi, että kyseinen leipomo on alkanut myymään gluteenittomia tuotteita, niin olin kiinnostunut ja seuraavan kerran kun Capitolissa kävin, tsekkasin leipähyllyt.

Siellähän sitä leipää myytiin, ei mikään suurensuuri könttä, mutta herätti mielenkiinnon. 300 g leipää 5,50 liiraa. Luonnollisesti kalliimpaa kuin tavallinen leipä, mutta hinta ei haittaa kun leipää tulee syötyä vain silloin tällöin, siivu päivässä riittää, eikä sitä tule syötyä edes päivittäin. Viime kerralla päätin kokeilla myös tuollaisia vaaleita chocolate chip cookies-tyylisiä keksejä, joita paketissa 150 g verran ja hinta 6 liiraa. (jaiks!) Verrattuna halvempaan turkkilaiseen brändiin, Pronot:

Pronot tekee appelsiinilta maistuvia keksejä (kuva) ja samanlaisia suklaaversiona, jotka ovat ihan hyviä (ei kuitenkaan mikään gurmee-elämys), ja 85 g paketti maksaa alle 2 liiraa. Nämä ovat halvempia mutta niitä tulee ostettua kuitenkin tosi harvoin.

Gluteenittomat tuotteet ovat melko vähäisiä, ehkä niitä löytyy nykyään hieman enemmän kuin ensimmäisenä vuonna täällä asuessa. On makeita ja suolaisia keksejä, vohveli-keksejä, jauhoja, spagettia ja makaronia, ja leipää, joka kuitenkin on melko kuivaa ja mautonta, mutta Kom
şufırın:in leipä on ehdottomasti parempaa kuin Schär:in tuote, jota myös myydään, mutta aivan järkyttävällä hinnalla:

Melko isohko pakkaus, 400 g, maksaa lähes 12 liiraa ja tuote ei edes ole kovin nautinnollista syödä - se murenee hetkessä käsiin, ja jos sen unohtaa muutamaksi tunniksi auki (jos pakkausta ei ole suljettu tyyliin teipillä) se kovettuu ja muuttuu syömäkelvottomaksi. Toisin sanoen, waste of money.

Täällä on tapana työntekijöillä joko ostaa aamupala leipomosta työmatkalla, tai pysähtyä syömään sitä sinne ennen kuin saapuu työpaikalle. Yleensä se on kuppi teetä ja jonkinlainen suolainen "pullamainen" leivonnainen, tai sitten hieman terveellisempänä esim. salaatilla ja muulla täytetty patonkimainen leipä. Ja tietysti se kuppi teetä, siitä ei päästä mihinkään. Turkkilainen ystävä sitten kysyi, että mikä on sellainen nopea aamupala Suomessa, työmatkoille, onko siellä samanlaista tapaa hakea jotakin leipomosta ja syödä siellä tai työmatkalla. Mietin hetken, ja totesin että  ei meillä siellä päin taida oikein olla vastaavaa tapaa, ehkä kuitenkin he, jotka matkustavat esim. junalla pidemmän matkan töihin, syövät täytetyn leivän ja kupin kahvia, mutta että oikein pysähdytään työmatkalla leipomoon ja nautitaan aamupala siellä (eikä kotona, niin kuin tapana olisi), kuulostaa jokseenkin tavanomaiselta. En tiedä, ehkä jotkut tekevät niin, mutta minä en koskaan :)