.

.

12/03/2012

Elämäntuottavuuslinjan kontrolloimisesta

Jälleen näitä elämää viisaampia ajatelmia pukkaa tänne blogiin. No, jatketaan nyt kuitenkin.

Marmatan hieman. Käyttäessäni 2,5 vuotta Desolett-nimistä e-pilleriä, oli sen tuotanto loppunut tyystin. Pari viikkoa sitten kävin lähiapteekissa, tien toisella puolen, ja tavanomaiseen tapaani kysyin Desolettia. Ei ollut. Yritin ymmärtää mitä vanha apteekkari selitti, mutta koska päättelin että ehkä vain hänen apteekkinsa ei sitä myy, päätin käväistä tsekkaamassa Capitolin apteekin. Ei myyty sielläkään, ja sitten jo ymmärsin että ovat lopettaneet sen tuotannon. No piru. Soitin O:lle ja käskin hänen selittää apteekkityypille, että minä tarvitsen jotakin vastaavaa, jos ei kerran sitä samaa vanhaa enää ole myynnissä. Minulle osoitettiin kaksi eri pakettia, Yaz ja Yasmin.
Yasminin vaikuttavat aineet ovat Drospirenon ja Ethinyl estradiol. On muuten aika mielenkiintoista tavaraa tuo drospirenon, lukekaa ihmeessä tuo wikipedian artikkeli. Sanon vaan sen, että olisi muuten pitänyt lukea se ENNEN kuin aloin ottamaan pillereitä. En ollut tietoinen siitä että kyseessä oli noinkin kiistanalainen tuote.

Vastaavasti Desolett:

 Vaikuttavana aineena on Desogestrel ja Ethinyl Estradiol. No, onhan siinäkin (desogestrel) omat ongelmansa, mutta missä pillereissä niitä muka ei olisi? Sivuvaikutuksia on aina, ja varsinkin veritulpan riski on aina paljon korkeampi naisilla, jotka käyttävät pillereitä kuin heillä jotka eivät käytä. Daa.Mutta tätä käyttäessäni en kärsinyt MISTÄÄN sivuvaikutuksista. Ne olivat pööfekt.

Viikon syötyäni Yasminia aloin tuntemaan kroonista päänsärkyä. Nappasin aspiriinia pari päivässä ja odotin että se menee pois. Venyttelin, jumppasin, siivoilin, puuhailin kaikkea jotta ajatukset olisivat muualla. Sitten viime yönä en enää tuntenut oloani ollenkaan mukavaksi, nukuin äärettömän huonosti koko yönä, ehkä n. 4 tuntia, ja valvoin myös sen takia että ukkosti varmaan parin tunnin ajan. Tänään oloni oli jokseenkin karsea ja ensimmäistä kertaa voin sanoa että en tiedä edes suomenkielellä miten selittäisin olotilaani. Tuntuu kuin huimaisia ja tavallaan kärsin pahoinvoinnista. Selittämätöntä kipua siellä täällä. Mutta enimmäkseen voin sanoa, että nyt luulen tietäväni miltä tuntuu kun on lääkkeiden vaikutuksen alla. Ajatus ei pelannut ja olotila vain jatkui jokseenkin sairaana. Ihan kuin pää olisi täynnä pieniä ihmisiä juoksemassa ympyrää. Tiedän vain sen, että tältä minun ei pitäisi tuntea.

Juttelin O:lle kotona että taidan lopettaa Yasminin käytön, vain viikon sitä syötyäni. Olen melko varma että se on pistänyt meikäläisen kropan täysin sekaisin. Ja jos ei ole, niin on ihme. Ehkä on vain parempi antaa kropan levätä ja siivota se sinne kerääntyneestä kemikaalikoktailista. Jospa sitten myöhemmin löydän paremman tuotteen. Tai kirjoitan jonnekin vaatimuksen Desolettin vapauttamisesta markkinoille..!

Kai se tästä taas. :)

3 kommenttia:

  1. Kysaisepas, joko Turkkiin on tullut myyntiin uusi Zoely-ehkaisypilleri. Siina molemmat hormoonit ovat lahes naisen omia hormooneja vastaavia, joten vaikutusten elimistöön pitaisi olla pienemmat. Itse siirryin laakarin suosituksesta niihin, kaytin aiemmin Yasminea. Itselleni nama ainakin sopineet loistavasti, varsinkin kun "niita inhoja paivia" on naiden myöta vain vaivaiset 2-3 paivaa :)

    VastaaPoista
  2. Mä oon kans joskus kokeillut noita Yasmineja eikä sopineet yhtään, en enää muista olotiloja mut käyttö loppu lyhyeen. Eikä mulle sopinut myödkään se karsea hormonikierukka joka mulle puoliväkisin tuputettiin synnytyksen jälkeen, ku on kuulemma niin järjettömän hyvä. Nyt ei oo käytös mitään hormonituotetta ja yritän puhua miestä ympäri sterilointiin, mutta ku ei... Pitääkö palata Diane Novaan? Ei sekään mikään pireeton mutta sopinu parhaiten kokeilluista :/

    VastaaPoista
  3. Karoliina, voisihan sita kysaistakin. Nyt tosin huolellisemmin tarkistan mitka ovat tuotteiden vaikuttavat aineet. Pillereiden ainoa hyva puoli, sen itsestaanselvan syyn lisaksi, on se etta inhopaivien kivut ovat lahes tipotiessaan. Normaalisti ne ovat aivan sietamattoman tuskalliset.

    Ii, kierukkaa tuli kokeiltua, kun Suomessa gyne totesi etta se on paras kun hormonit lokalisoituu vain kohdun alueelle ilman etta ne menee verenkierron mukana. Se tuli ulos aika nopeasti kun tajusin etta vasen puoli kasvoistani tuntui paisuneelta ja nielu meni turvoksiin. Olisipa juhlaa jos ei tarvitsisi kayttaa mitaan hormonituotetta.

    VastaaPoista