.

.

9/27/2012

Päivä vastuun ja vapauden

Muuttomme jälkeen lähdimme O:n kanssa viimeistelemään muuttoon liittyviä maksuja ja uusimaan osoitteemme. Ensin matkasimme Kadıköyhin, jossa suljimme nettiyhteyden Uydunet:ssä. Siellä vierähti tovi, ennen kuin pääsimme jatkamaan matkaa. Sitten jalan suunnistimme officeen, jossa suljimme asunnon kaasun. Suht nopeaa. Puolijuoksua paikkaan, jossa suljimme asunnon sähkön. Eri puljuun siis jälleen. Näiden jälkeen olimme done with Kadıköy ja lähdimme takaisin Altunizadeen, sillä oli toimistotyöntekijöiden tyypillinen lounasaika, jolloin he eivät ilmaantuisi työpisteidensä lähellekään. Koska emme tunne Üsküdaria niin hyvin, baba ajoi meidät ensin yhteen paikkaan, jonka perimmäistä tarkoitusta en enää muista (olin pudonnut "kyydistä" siinä vaiheessa..) ja sen jälkeen toiseen paikkaan, jossa vahvistimme muuttomme ja sain paperin itselleni, josta varmasti on hyötyä oleskeluluvan uusimisen vuoksi. Lopuksi vielä O. hölkkäsi matkan viimeiseen pisteeseen sulkeakseen jälleen jotakin, jonka oli asuntoon tilannut. O:lle sanottiin, että viikon päästä hänen tulisi käydä samoissa paikoissa saadakseen takaisin jonkin tietyn rahasumman. Sen reissun hän saa hoitaa yksin :)

Että olisiko vain helpompaa täälläkin päin maailmaa hoitaa nämä samat asiat INTERNETISSÄ. Olisiko? Hohhoijaa.
Samalle päivälle olimme kuitenkin tehneet pöytävarauksen Yıldızlariin, ja matkasimme illalla paatilla Eminönüün..
 Kadiköy.

 (no noilla kuteilla tuli vähän vilu kannella, mutta oli mulla takkikin mukana :)

 (ei ollut muita Eminönüün mänijöitä..)


 Kız kulesi.




Ruoka oli jälleen huippua ja lohi maistuvaa, kuten aina. Paras kalaravintola tässä kaupungissa, by far the best. Check it out.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti