.

.

8/30/2012

Brainstorm

Quiet, I'm thinking. We have a situation.

Me olemme miettineet nykyistä asuintilannettamme jo jonkin aikaa. Ei vain muutamaa päivää, viikkoa, vaan kuukausia. Pohdimme, analysoimme, listaamme asioita. Viimeksi minä toimin kirjurina kun O:n kanssa vuoteessa pötkötellessämme kävimme läpi eri vaihtoehtoja. Olimme käyneet katsomassa asuntoja, mutta mikään ei innostanut. Lisäksi Kadiköy on kallista seutua asua, varsinkin jos on yhtään nirso asumisen suhteen kuten me olemme. Listasimme n. 6 eri asuintilanne ajatusta, jotka yhdistimme O:n työmahdollisuuksiin. Hän pohtii jatkaako samassa paikassa vai hakeako muualle paremman palkan ja/tai tittelin perässä. Pitäytyäkö varmassa työssä vai ottaako riski. Monenmoista vaihtoehtoa on käyty läpi. Jopa eräs turkkilainen tuttava ehdotti että sillä hän on poikaystävänsä kanssa etsimässä asuntoa, ehkä me voisimme asua kimppakämpässä, kaksi pariskuntaa saman katon alla. Minä jopa harkitsin, halvemman vuokran perässä. Mutta se ei tulisi toimimaan, tiedän sen.

Me, kuten varmasti monet muutkin pariskunnat, olemme pohtineet tulevaisuutta. Missä asumme, mitä haluamme tehdä, mitä työmahdollisuuksia meillä voisi olla, millaisia riskejä meidän pitäisi ottaa. Meillä on suunnitelma A, joka toteutuu n. 80% varmuudella (ellei tule yllätyksiä), sen lisäksi on suunnitelma B, C ja luultavasti myös D.. Mikä tahansa suunnitelma toteutuukin, se vaatii rahaa. Meidän pitää säästää rahaa. Paljon.

Minä olen aika hyvä rahan säästössä, mutta valitettavasti yhdessä asuessamme se ei ole ollut kovin tuottoisaa. Yhdessä asuessa, varsinkin Kadiköyssä, rahan säästäminen on melkein mahdotonta. Kaikki mikä tulee, menee. Vuokra, laskut, luottokorttimaksut, akbil, ruoka, ylimääräiset menot.. you know. Olen kuitenkin onnistunut nipistämään aina jostakin, niin että rahaa on jäänyt hieman säästöön. Minusta tuntuu aina paremmalta, että minulla on jotakin pankkitilillä jäljellä, kuin että katselisin pyöreää nollaa.

Eli, miten säästää rahaa, meidän tapauksessamme? Me muutamme takaisin anoppilaan.
Tiedän, tiedän.. Mutta he olivat yllättävän iloisia kuullessaan meidän päätöksestämme. Minä olen vielä henkisesti sopeutumassa ajatukseen. Tulen kaipaamaan Kadiköytä. Niin paljon.Mutta jos aiomme säästää rahaa, on meidän asuttava lähes ilmaiseksi jossain, ja anoppila on se jossain.

Okei, mitkä ovat huonot puolet? -> ei yksityiselämää, asuintila muuttumaton (saamme jälleen sen saman suht pienen makuuhuoneen), yksi veski ja monta jonossa, Altunizadessa ei ole muita shoppailumahdollisuuksia kuin Capitol, huonommat kulkuyhteydet.

Hyvät puolet? -> minun ei tarvitse siivota !! (heillä käy siivooja), minun ei tarvitse pestä pyykkiä !! (baba tekee sen joka tapauksessa itse), minun ei tarvitse tehdä ruokaa !! (anne ja baba näyttävät taitonsa siinä lajissa, vaikka voi olla että jos innostun niin teen ruokaa vaikka koko köörille), asumme "turvallisemmassa" ja siistimmässä kaupunginosassa.

Ehkä enemmän hyviä puolia kuin huonoja puolia?


Luultavasti matkustan minibussilla joka viikonloppu Kadiköyyn ihan vain sen takia, että haluan päästä kävelemään pikkukatuja ja nauttimaan yleisestä hälinästä ja hulinasta.


Haluatteko kuulla päivän kohokohdan? Kävin vakkarimarketissamme, jonka omistaja on meille ollut aina todella mukava ja hänellä on veli joka myös työskentelee kassan takana. Tämä veli on aina puhunut minulle turkkia, daa tietenkin, enkä ikinä olisi muuta ajatellutkaan. Mutta tänään ostaessani omenapiirakka-aineksia (kyllä, olin niin hetkellisen masentunut jättäessäni kohtapikaa Kadiköyn taakseni) tyyppi avaa suunsa ja sanoo täysin tyylipuhtaalla englannilla, että hän on niin surullinen meidän muutostamme ja että kuinka heistä olisi mukavaa saada meidänkaltaisia mukavia ihmisiä asumaan lähistölle, mutta ihmiset sen sijaan muuttavat pois. Minä kirjaimellisesti seisoin monttu auki ja totesin että no .. elämä on. Muuttomme on siis kohta paikallislehdissä! Sen verran monumentaalinen muutos tämä on jopa tälle pikkukadulle. :D

E&O vauhdissa jälleen. Stay tuned..


8/22/2012

Haaste




Karoliina heitti haastetta, kiitosta hänelle ja nyt yritetään vastailla..


ohjeet kuuluvat seuraavasti:

 1. Kiitä tunnustuksen antajaa.
2. Anna tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
3. Ilmoita näille kahdeksalle tunnustuksesta.
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi


1. Syon yhtä banaania 4-5 paivaa. En juurikaan välitä banaanin mausta sellaisenaan, mutta smoothieen pilkon aina muutaman siivun aamuisin. Hence, the slow eating :)

2. Saan superherkästi mustelmia, eikä se taipumus ole kadonnut minnekään näin vanhetessa. Ei tarvitse kuin hieman ihoa raapaista johonkin poydänkulmaan, niin seuraavana päivänä siinä on jo naarmu tms. Kun on tällainen kömpelys, niin voitte uskoa kuinka monta mustelmaa on nytkin meikäläisellä..

3. Minulla on hyvä käsiala. Kauniskin, jos oikein jaksan panostaa ja kieli keskella suuta kirjoittaa. En kehu, tai kerskaile, vaan totean faktan.

4. Lentokoneessa matkustelu on ihanaa, jännittävääkin. Usein kuitenkin pohdin pilvien yllä sita miten reagoisin jos kone lähtisikin tippumaan taivaalta.. Ei siinä varmastikaan paljoa miettisi. Yleensä toljotan taivaalle, kun lentokenttiä lähestyvät lentokoneet alkavat laskeutumisensa ja ihailen sitä tuhansien kilojen painoista metalliputkea ilmassa. On ne vaan komeita kulkuneuvoja.

5. Mielenkiintoa lentokoneisiin on edesauttanut se, että olen katsonut jokaisen tuotantokauden, kaikki episodit, tv -sarjasta Aircrash Investigations ja olen oppinut uskomattoman paljon monimutkaista mekaniikkaa lentokoneista ja niiden osista. Viimeksikin lentokoneessa istuessani seurasin miten siiven lisäosat pidentyivät (extending the flaps) ennen nousua (before take off) ja miten siivien päältä nousivat jarrut heti laskeutumisen jälkeen. Flap 15. Roger that. Roll.

6. Minulle jäi jokin selittämätön kaipuu vaatimattomaan elämäntyyliin Balikesirin retkemme jälkeen. Ehkä sitten kun olemme eläkkeellä, muutamme johonkin pikkukylään, omaan taloon ja kulutamme kaiket päivät kastelemalla kukkia ja vihannespeltojamme, kuuntelemme linnunlauluja ja ihmettelemme elämänmenoa.  Minulla on vanhan naisen sielu.

7.  Olen katsonut Sugar the bitter truth luennon tuubista jo 5 kertaa, ja voin suositella sitä kaikille, jotka pohtivat ravintoasioita ja haluavat syödä terveellisemmin (ts. tietää asioista enemmän). Voisinpa tavata tuon proffan, istua alas ja keskustella. Kauan.

8. En vieläkään tiedä mitä haluan tehdä kun "kasvan isoksi". Se jääköön nähtäväksi.


Haastetta eteenpäin -> Ciacy, ebrufin, Elisa, Mine, ...ööh, en saa 8 täyteen, joten jos mennään näillä sitten ;)

8/18/2012

Kuvasin ympäristöä matkalla Ankaran lentokentälle


Otimme taksin ja päätimme, että matkaamme takaisin Istanbuliin heti ensimmäisellä lennolla. Emme voineet kuvitellakaan istuvamme enää seuraavaa kuutta tuntia bussissa, ja vaikka harkitsimmekin nopeaa junayhteyttä, oli lentäminen kuitenkin paras vaihtoehto (huom. 1 tunti lentoaikaa, aika bueno).


Matkalla lentokentälle napsin liikkuvasta taksista kuvia, tällaiselta siellä päin Turkkia näyttää..


















Ankaran lentokentälle päästyämme ostimme liput heti ensimmäiseen mahdolliseen lentoon Istanbuliin. Turkish airlines olisi minun lempivaihtoehtoni, mutta Pegasus oli lähtövalmiina 50 minuutin päästä, joten ostimme liput siihen ja jäimme porttien eteen kököttämään jälleen uutta liikkeellelähtöä.



Päivä olikin ollut jo niin paljon odottamista, istumista, matkustamista, että olin täysin nukahtaa lentokentälle. En kuitenkaan saanut silmiäni suljettua lopulta kuin vasta taksissa Sabiha Gökcenin lentokentältä kotiovelle, jolloin en enää pystynyt vastustamaan koko kropan vallannutta väsymystä. Kotiin kun pääsimme jätimme tavaramme lähestulkoon keskelle keittiön lattiaa, ryömimme sänkyyn peiton alle ja nukahdimme. Lähes saman tien sen jälkeen kun päämme tyynyihimme koskivat. Voin kertoa, olimme sen tarpeessa.. :)

8/17/2012

Auringon alla, puistonpenkeillä, lämpimässä..

Kun aikaa oli kulutettavana yli tunti, päätimme seikkailla jälleen ympäristössä ja löysimme mukavan puiston, jossa lukea kirjojamme ja nauttia auringonvalosta (ja lämmöstä).












Pian puistosta lähdettyämme olimmekin taas jonottamassa suurlähetystön edustalla. Kun viimein sisään pääsin, oli homma hoidettu parissakymmenessä minuutissa, sormenjälkineen päivineen. Ja sitten ryhdyimmekin suunnittelemaan kotiinpaluuta, seikkailut Ankarassa eivät kiinnostaneet ja olimme julmetun väsyneitäkin..

8/15/2012

Kävelimme Ankaran katuja aamuseitsemältä.

..









Yön kukkuneena ja vain teet nauttineena olimme nälkäisiä kuin pienet sudet. Heti kun olimme linja-autoasemalta taksikyydin jälkeen löytäneet suurlähetystön, ollen siellä jotakuinkin puolitoista tuntia aikaoloajoista etuajassa, päätimme kuluttaa aikaamme etsimällä auki olevan ravintolan tai vastaavan, josta saisimme aamupalaa. 


Koska emme tienneet ollenkaan, missä olemme tai mistä löydämme mitäkin, päätimme vain intuitiolla lähteä liikenteeseen. Aamuruuhka ei ollut vielä alkanut ja ilma oli melko viileä, auringonpaisteesta huolimatta. Itselläni oli t-paita, neuletakki ja kaulahuivi ja voin sanoa, että aamukuudesta yhdeksään asti oli ihan hyvä ajatuskin pitää se kaulahuivi yllä. Tosin eiväthän asteet olleet laskeneet sen pidemmälle kuin +25:een..  

Eräs hotelli olikin lähettyvillä, ja siellä nautimme aamupalasta kaikessa rauhassa..




Aamupalan jälkeen löntystelimme suurlähetystön edustalle, jossa puoli 9ltä meitä - kaikkia paikkaan jonottavia, ulkona tönöttäviä tapauksia - pyydettiin kirjoittamaan nimemme listaan, ilmeisesti siihen järjestykseen kun olemme perille ilmestyneet. Sen jälkeen meille ilmoitettiin, että he alkavat ottamaan porukkaa sisään yksi kerrallaan alkaen kello kymmeneltä. 

Lisää odottelua oli siis luvassa..

8/14/2012

Odotin auringonnousua klo 5.35 maanantai-aamuna

Matkanteko Ankaraan alkoi maanantain vastaisena yönä. Huomautan, että en uskonut bussissa nukkumisen olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa, mutta olin väärässä. Koska yritimme päästä mahdollisimman edullisella, ostimme bussiliput lentolippujen sijaan. Halpa ei kuitenkaan vastaa laatua.

Itse nukuin kello kolmesta kello neljään ja se jäi ainoaksi koko reissun aikana. Voin kertoa, olin aika väsynyt.. Yhteensä n. 30 tunnin valveillaolon aikana (su-aamusta ma-iltapäivään), ja monta tuntia siitä kului reissaamiseen, nukuin vain 1 tunnin. Ma-Ti välisenä yönä tulikin sitten nukuttua kellon ympäri.. :)


Matkalukemista.


Matkalla Ankaraan bussi pysähtyi 2.30 yöpalatauolle. O. oli nälkäinen, minä olin kiskaissut itsetekemäni leivän ennen matkaa.





Heti tämän jälkeen meikä simahti, mutta sitten loppumatkan olinkin jälleen hereillä. Koska istuimme bussikuljettajan takana, meillä oli hyvät näkymät ajotielle ja ympäristöön. O. nukkui parinkymmenen minuutin välein ja ajoittain nousimme seisomaan, jotta saimme suoristaa jalkojamme. 6 tunnin istuminen pienessä tilassa on uskomattoman työlästä. (ei ihan hirveästi siis positiivista sanottavaa bussimatkasta, muuta kuin ilmainen teetarjoilu ja mahdollisuus katsella tv:tä istuimen edessä olevasta monitorista)

Kun Ankaraan oli enää n. puolituntia, minä olin valmiina kamera kädessä, jos vaikka jotakin mielenkiintoista näkyisi. En päässyt ihailemaan auringonnousua, mutta taivas alkoi saamaan väriä kaiken sen pimeyden jälkeen. Kuuntelin Explosions in the Sky-bändin biisiä Your hand in mine, ja nautin seuraavista maisemista.
(tuo biisi muuten sopi aamuiseen tunnelmaan kuin piste iin päälle!)






Ehjänä saavuimme perille ja sieltä sitten matka jatkui päämääräämme.