.

.

5/15/2012

Kera keltaisten kukkien

Vietimme ensimmäistä kertaa äitienpäivää anoppilassa. Emme olleet jostain syystä koko kööri yhdessä aiempina vuosina, mutta tällä kertaa päätimme muutaman ekstrasukulaisen kera viettää iltaa Altunizaden maisemissa.

Piti tietenkin ostaa kukkia, joka hoitui matkalla taksitolpalle..
 ..ja tällaiseen päädymme. (valitsin täysin värin perusteella, en oikein itse pidä peruspunaisista/pinkeistä kukista..)

Taksimatka Altunizadeen oli käsittämättömän hauska. Taksikuskina oli vanha mies, joka ulkoiselta olemukseltaan vaikutti täysin tavalliselta turkkilaiselta. Radio soitti sillä hetkellä Metallicaa hiljaisella äänellä ja O. totesikin hänelle että onpa hänellä hyvä musiikkimaku. Kuski sitten kysyi että on hänellä muutakin, laittoi CD:n sisälle ja kysyi haluammeko kuunnella Rammsteinia? Jooo! :D Siinä sitten istuimme taksissa ikkunat auki ja metalli täysillä :D Siinä vaiheessa kuitenkin, kun hautausmaan ohitimme, kuski pausetti musiikin, kunnioituksesta kuolleita kohtaan. Suokaamme me se heille.

Anopilla olikin jo kasa kukkia kotonaan, meidän kimppumme toi lisää väriä olohuoneeseen. Ostimme myös lahjan, mutta unohdin ottaa kuvan siitä. Sellainen ihan kiva, The Company:sta.

Tällä kertaa illallinen ei ollut mitään kulinaristista, mutta erittäin herkullista kuitenkin. Liha-munakoiso-sieni-kastiketta riisillä ja coban salatasilla. Kyllä se anne vain osaa..!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti