.

.

1/14/2012

Kun aikaa on.

Viikonloppu. Lukemattomia tunteja vapaata aikaa. Voi olla vaan kotona tai lähteä jonnekin hetken mielijohteesta. Mutta ei shoppailua nyt, ei varsinkaan kun ulkona sataa räntää ja pampersin kokoisia vesipisaroita.

Minusta on ihanaa puuhailla kotona. Tarkoittaa se sitten kokkailua, syömistä, tavaroiden järjestelemistä, mitä vain.
 Voin esimerkiksi napostella manteleita ja paahdettuja maisseja..

 ..paistaa astetta karpimpia lettuja (vähemmän sokeria, osa jauhoista korvataan mantelirouheella)


..väkerrellä herkullisia salaattiannoksia

..järjestellä meikkilaatikkoa ja heitellä vanhoja pois. (4. vasemmalta kynsissä nyt)

..ja juoda monta kuppia vihreää teetä koneen äärellä ja katsella Nora Robertsin kirjoihin perustuvia minielokuvia :) Täytyy kuitenkin sanoa, että Carolina Moon on ehdottomasti parempi kirjana kuin kuvissa. (Tosin, niinhän se on aina. En esim. suostu katsomaan Millenium-trilogiaan perustuvia elokuvia, koska joutuisin varmasti pettymään. Ne kirjat ovat olleet niin sykähdyttäviä että ei sellaista aistinautintoa saa vastaavista leffoista.)

3 kommenttia:

  1. Ja jostain kumman syystä Turkissa on tapana telkku ohjelmia katsellessa nakerrella pähkinöitä. Eli nakerretaan pienen pähkinän tai kuivatun vesimeloonon siemenen kuoret pois ja sitten syödään sisus. Juttu jota en koskaan tullut ymmärtämään. Mun hermot ei kestä taistella yhdestä pienestä herkkupalasta hampaiden kustannuksella :D Mut oisko se sun juttu jos tykkäät väkertämisestä? :D <3

    VastaaPoista
  2. Aikas mukavan kuuloinen viikonloppu sulla siellä :)
    Mulla vähän kaukokaipuu vaivaa, kohta kolmeen kuukauteen käynyt Istiksessä.. Mitä siihen kaupunkiin kuuluu?

    VastaaPoista
  3. Minä, joo ei riitä hermot niihin pähkinöihin/siemeniin, jotka joutuu avamaan kuorestaan. O. rakastaa niitä (tietysti, turkkilainen kun on) ja niillä kotona iltaisin jos käymme niin koko perhe rouskuttaa tv:n äärellä niitä :)
    Heta, aika normiviikonloppu, jos on kotona vaan. Ja kotona on kiva olla :) Istis on saanut kertaalleen jo lunta, mutta ei ole pysynyt maassa, joten uusia tuulia odotellessa..

    VastaaPoista