.

.

7/01/2011

Aiheesta ja kukkaruukkuun

Ravintola Hush, tällä kertaa kokeilussa.








































Tilasimme bonfileet kerma-sieni-kastikkeella, joka olikin oikein maistuvaa. Koska viereisessä pöydässä vietettiin jonkun synttäreitä, varasi ravintola myös muillekin paikallaoleville asiakkaille palan kakkua. Minä en tietenkään ottanut, mutta O. halusi vielä jälkkäriä. Tosin hän söi palastaan vain täytteet ja kermat, jättäen sen tylsän jauhopohjan pois :) Niin minäkin tosin tekisin, eipä tuollaiset "kaupankakut" oikeastaan miltään maistu.



Meillä kahdella tilanne on nykyjään se, että asumme uudessa kämpässä paraikaa (kirjoitan tämän etukäteen olettaen, että netti ei ole toiminnassa vähään aikaan..), vuokrakämpässä siis. Ja mistäs muualtakaan se löytyi kuin Kadıköystä, ja tarkemmin sanottuna Modan lähituntumasta! :)

Kämppä on todella pieni, jopa suomalaisten mittasuhteiden perusteella, sisältäen vain yhden huoneen, keittiön ja kylppärin. Mikä siinä ihastutti kuitenkin niin, että sen päätimme ottaa, oli se, että kämppä oli juuri remontoitu, se on puhdas ja kodikas ja erittäin kaunis, kylppäri kiiltää kuin vastapesty moottoripyörä ja keittiö on aivan pööfekt: sen lisäksi että kaikki tasot ja kaapit ovat vasta-asennettuja ja uusia, sieltä löytyy pieni jääkaappi, kaasuliesi ja .. pyykinpesukone. :) Itse asiassa kun kävimme asuntoa katsomassa, näitä oltiin juuri asentamassa paikoilleen, eli upouusista tavaroista on kyse. Yleensä nuo pitää ostaa asuntoihin erikseen, koska niitä ei niistä valmiina löydy, mutta tästä löytyi! Minä varsinkin olin aivan haltioissani siitä pyykinpesukoneesta, ne kun eivät ole ihan niitä halvimpia kodinkoneita, joita ostamaan joutuu. Uuni, sellainen pienenmallinen, on sitten myöhemmin ostettava, mikäli haluamme ruoanlaiton sisältävän muutakin kuin vain keittoja, keitettyä ja paistettua ruokaa.. ;)

Asunnon vuokra on yhtä paljon kuin mitä pyydettäisiin kaksi- tai jopa kolmekertaa isommasta asunnosta. Tässä tapauksessa vuokra taitaa vain johtua juurikin siitä, että kämppä on juuri kunnostettu, kaikki on uutta ja toimivaa, rakennuksen sijainti on oikein hyvä ja kaiken kukkuraksi sisäänkäyntimme on rakennuksen sisäpihan kautta. Toisin sanoen, meillä ei ole parveketta tai terassia, mutta meillä on julmetun suuri lasinen liukuovi suoraan puutarhaan, joka tällä hetkellä näyttää siltä että siellä olisi haravalle ja kuokalle tekemistä, mutta kun sen joku laittaa nätiksi, niin kyllä siellä kelpaa istuskella. Tosin, kyllä siellä nytkin kelpaa istuskella :) Voimme siis nauttia kesäaamuista ulkosalla aamupalaa nauttien :) Ei kuulu rakennuksen toisella puolella olevan kadun melu, eikä viereisten rakennusten asukit näe meitä puutarhassa - "takapihaamme" nimittäin verhoaa sen verran korkeat puut ja puskat, että auringonvalokin tulee sinne vain ripotellen puiden lomista. Ah, autuutta.

Bloggailen kuvia asunnosta kunhan pääsen nettiin joskus..

4 kommenttia:

  1. Onnea uuteen kotiin. On mielenkiintoista kuulla, miten Istanbulissa asutaan. Kun sitten alat asuntoa sisustamaan ja puutarhaa kaunistamaan, laita kuvia tännekin. Kasveja pitää varmaan kastella usein, kun on niin kuumaa kesällä.

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea uuteen kotiin!
    Toivottavasti saatte netin pian toimimaan ja kuvia esille :)

    VastaaPoista
  3. Annu: oikeastaan toivon etta voisin vaikuttaa puutarhan ulkonaköön, mutta valittaja totesi etta alkaa tuhlatko rahaa siihen, talonomıstajalla on jo jotakin kukkaistutus ja puunkaato-ajatuksia sita varten :)

    Elisa: kiitos. toivon myös sita netin saantia, kaikki vaan vie aikaa ennen kuin asiat jarjestyvat :)

    VastaaPoista
  4. Paljon ONNEA uuteen kotiin.
    On kait teilla niitten lasiovien edessa ristikot,kun maan tasalla olette.
    Mutta ihana varmasti on asunto.Eihan teita ole kuin kaksi,joten hyvin mahdutte pienempaankin.Aika harvinaista,etta löytyy noin pieni koti.

    VastaaPoista