.

.

4/18/2011

Elisa kokkailee, osa 3

Tuossa männä viikolla pistin pitsaksi, kun olin kaivannut sellaista jo pitkään. Ja siis karppipitsa kyseessä. Ohjeen löysin karppaus.info sivuilta ja muokkasin sitä täältä saatavien aineksien mukaan.

Pohja: 2 dl jugurttia, 1,5 dl juustoraastetta, 2 kanamunaa, 2 rkl kaurahiutaleita, 5 rkl manteljauhoa, 1 tl leivinjauhetta.

Uunissa n. 10 min 200 asteessa.


Täyte:
tomaattipyrettä, ketsuppia, tonnikalaa öljyssä, tomaatti, 2 vihreää paprikaa, ja kuvan ulkopuolelta 1 punasipuli. Suolaa, mustapippuria ja timjamia heitellään niskaan ja lopuksi raastetaan kunnon kasa juustoraastetta. Mun pitsoissa pitää olla kunnolla täytettä, ei mitään kahta lajia pelkästään vaan kunnolla tavaraa..


Uunissa n. 15 min, n. 250 asteessa. Se olisi voinut olla pidempäänkin, mutta aloin olemaan niin nälkäinen kun hyvä tuoksu aktivoi sylkirauhaset ja odotus tuntui sietämättömältä :D Pohjasta ei siis todellakaan tule paksua tai vahvaa tai edes käsissä pideltävää, vaan pehmeää ja hieman raakaa, ja hajoilevaa, mutta makuhan siinä on pääasia, ei rakenne.

Söin puolet pitsasta puolessa tunnissa, buh. Mutta oli se sen arvoista. Kuva on tosin vähän epäedustava..

Tein sitten tämän pitsan loputtua samanlaisen, mutta kasvisversiona. Ja annoin paistua 250 asteessa. Om nom..

Tonnikalan sijaan laitoin siis ananasta ja juustoa tuli valitettavan vähän. Mutta mikä ihmeen syömishäiriö on, kun tekee omatekoista pitsaa niin se tulee syötyä kahdessa päivässä, siis koko pellillinen?! Joko olin vain niin nälkäinen tai sitten mun pitsat on niin hyviä.. ;)

Loppuun vielä maailman helpoin, yksinkertaisin, simppelin lounas/päivällinen. Riippuu nälästä.
Purkki tonnikalaa öljyssä, 2 keitettyä kanamunaa, 1 pieni kurkku, 1 tomaatti, oliiviöljyä, majoneesia, suolaa ja pippuria. Muutama ropaus juustoraastetta pinnalle. Mmmmmm...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti