.

.

4/30/2011

No niinhän siinä kävi..

.. että elämäni ensimmäisen kerran, eilen illalla, kadotin kännykkäni.

Eilen oli oikein viihtyisä get-together joidenkin CELTAlaisten kanssa, kun päätimme puolen luokan kanssa lähteä Taksimiin iltaa viettämään. Me kaikki tarvitsemme kolmea tärkeää asiaa: 1) unta 2) hyvää ruokaa ja 3) mahdollisuutta rentoutua. Kun on näinkin intensiivisestä kurssista kyse, niin on hyvä välillä saada mahdollisuutta tehdä jotakin muuta, edes yhden illan ajan :) Päivät ovat venähtäneet älyttömän pitkiksi, helposti 12 tuntia on tullut kulutettua koulun tiloissa, lesson planeja väsätään hiki hatussa ja kurssiin liittyviä esseitä kirjoitellaan illat läpeensä, viikonloput ovat myös luonnollisesti very very busy busy. En silti valita, tiesin tasan tarkkaan mihin olin ryhtymässä, kun kurssille ilmoittauduin.

Mutta tuo kännykän kadottaminen sapettaa nyt niin paljon. En edes tiedä, miten se tapahtui, mutta kun lähdimme kotiinpäin, huomasin etten löydä sitä mistään vaikka kuinka tarkistimme kassit ja pöytien/tuolien alta. Onneksi se ei ollut lompakko joka katosi!! Kännyköitä kun voi ostaa uusia ja numerot saa aina kysymällä, mutta sapettaahan se. Onneksi minulla ei ollut mitään puhelinliittymää, joten en voi saada tonnin puhelinlaskua, (puhelin oli rekisteröity O:n nimissä) vaan käytin 20 liiran kontöreita, ja itse asiassa minulla se olikin jo -4,70, joten jos henkilö, joka sen itselleen noukki, haluaa käyttää sitä, hän joutuu ostamaan siihen puheaikaa itse. Mietin vain täällä mitä kaikkea tärkeää minulla olikaan siinä puhelimessa, viestejä tai muita, mutta eipä niitä tainnut juurikaan olla.

Joten uutta puhelinta ostamaan, heti kun on mahdollisuus.

4/25/2011

Lahjottu

Eilen siis käytiin illallisella O:n, abin ja abin tyttöystävän kanssa. Hyvin romanttinen double-date, jonka kruunasi synttärilahjat. Olin tehnyt selväksi O:lle ettei osta mitään turhan kallista, ja olin antanut tarpeeksi ehdotuksia mistä pidän. O. saattaa nyökytellä päätään näön vuoksi, mutta tuppaa tekemään päätöksensä silti ominpäin..

Voisiko tuon nätimpää kelloa enää löytää! Loistavaan ostospäätökseen kuului salaiset vaatimukseni: 1) kellon on oltava hopeaa (en pidä kultaisista, tai värillisistä), 2) kellon on oltava hyvin simppeli ja 3) simppelin lisäksi siinä pitää olla jotakin kivaa yksityiskohtaa. Tuo täyttää aika hyvin kaikki kolme aspektia ja nyt se on minun :) Hihnaa tosin pitää käydä lyhentämässä Swatchin liikkeessä lähipäivinä, se kun lähes tipahti ranteestani kun laitoin heti käyttöön. Tietysti kovistelin O:ta kertomaan kuinka paljon hän siitä maksoi. 250 liiraa kuulemma. Oli sillä sitten hintaakin..

Abi ja H. olivat myös ostaneet yhteisen lahjan minulle.



















Sain heiltä tällaisen kivannäköisen nahkakantisen, vanhanajan tyylisen vihkosen. Olen aina pitänyt kaikenlaisista paperitarvikkeista, muistilapuista ja vihoista ja nyt on tällainen aika tyylikäs versio. Näyttää päiväkirjalta, mutta sitähän voi käyttää vaikka reseptikirjasena.. :)

4/22/2011

Sosialisti(t)

Mitä tapahtuu, kun yhdistetään 1 suomalainen (anti)sosiaalinen tapaus, 1 turkkilainen fiksu ja analyyttinen nainen, 1 amerikkalainen yliopiston käynyt ex-surffarimies ja 1 venäläinen tohtoriksi valmistunut opiskelijanainen?

-> Hyvä kokoonpano. Meistä neljästä CELTA-kurssilaisesta on muodostunut suorastaan dynaaminen poppoo, tuemme toisiamme, autamme toisiamme ja mietimme yhdessä monenlaisia asioita, opetussuunnitelmasta vapaa-aikaan asti. Vitsailemme toisillemme, pidämme hyvää yhteishenkeä yllä ja käymme lounastauoilla yhdessä. Kouluun on mukava mennä, kun tietää tapaavansa uusia tuttavuuksia, vaikka aamuherätykset ovatkin aika hankalia, varsinkin meikäläiselle..

6.10 on pärähtänyt kello soimaan, jotta ehtii jolkuttamaan Capitolin lähettyville bussia odottamaan puoli kahdeksaksi. Koululla ehtii jonkinverran sosialisoida tyyppien kanssa ennen kuin erilaiset "luennot" alkavat, niiden aikana sitten pohditaan kovasti oppimisen mielekkyyttä ja opettamisen monia eri aspekteja. Kurssin aikataulutus on erittäin selkeä ja hyvin toimiva kokonaisuus, lounastaukoja varten on varattu tunti joka tuleekin tarpeeseen - käymme nimittäin aina ulkona syömässä. Yritämme käydä turkkilaisissa ruokapaikoissa, jotta saamme maistella kaikenlaisia hyviä paikallisia ruokia. Informaatiota tulee päivittäin käsittämätön määrä ja iltaisin hyvä kun jaksaa muutaman tunnin papereita nenän edessä käännellä kun on jo aika mennä nukkumaan. Kotona tulee oltua siinä 7-8 aikaan, riippuen ihan siitä pitääkö jäädä vielä kehittelemään jotakin koululle, vai lähteekö samantien kotiinpäin.

Tänään oli meidän ryhmän (jaoimme aiemmin kurssin ryhmäläiset kahteen eri opetusryhmään) ja opetamme nyt ensin intermediate-tasoisia paikallisia aikuisia ihmisiä, jotka ovat vapaaehtoisesti osallistuneet oppilaiksi meille. Heitä onkin kaikenlaisia, mukana on myös kaksi pakolaista Sudanista, joiden englanti on osoittautunut ihan kiitettävän hyväksi. Eilen opettivat ryhmämme 3 miestä, ja tänään oli 3 naisen vuoro, meikäläinen viimeisteli viimeisen 45 minuuttisen. Omalta osaltani sanon, että jännitti kovasti kun luokan eteen piti mennä (ja kun tiesi että muut observoivat takana katsoen jokaista liikettä ja tarkkaillen kaikkea mitä minä ja oppilaat tekevät), mutta ei sen pahempaa paniikkia iskenyt. Pysyin ruodussa, niin sanotusti, ja sain aikaiseksi keskusteluja ja ilmeisesti he oppivatkin jotakin. Ensimmäistä opetusta varten meille oli jaettu valmiiksi tiedot siitä, mitä pitää opettaa ja mitä aktiviteetteja lisätä. Ainoastaan se, miten heitä opettaa, oli itse kehitettävä. Ryhmän kanssa jälkeenpäin keskustelimme ja minä sain ihan hyvää palautetta, olin toiminut esimerkillisesti ja soveltanut tärkeimpiä opetuspointteja omalla ajallani. Autoin oppilaita parhaani mukaan ja sain kaikki jotenkuten osallistumaan keskusteluihin, jopa luokan ujoin tyttökin onnistui puristamaan pari lausetta suustaan. Kaikki ryhmämme jäsenet hehkuttivat kuinka rauhalliselta ja vakaalta näytin siellä edessä, mutta se on vain se, mitä he näkivät - minä tiedän miltä minusta tuntui! :D

Se oli ensimmäinen opetussessio. Tästä eteenpäin kaikki on 1000x kertaa vaikeampaa, jopa opetuskerrat, sillä ensimmäisen opetuksen tarkoitus oli löytää ne positiiviset jutut. Seuraavien opetuksien aikana pyritään kitkemään kaikki ne viat ja pienet erehdykset ja heikkoudet joita toisistamme löydämme. Eli ei vain taputeta selkään ja sanota että hyvin tehty, vaan annetaan huolellista kritiikkiä. Tavallaan, nyt vasta se varsinainen opiskelu alkaa. Tämä oli vasta esimakua tulevasta :)

4/19/2011

Kia ora!

Ei kyllä olisi yhtään aikaa ylimääräiseen raapusteluun, kaikenlaista luettavaa riittää myöhään iltaan ja muutama kirjoitus pitää ladata kurssisivulle, mutta pistetään pikakuulumiset.

Kurssi siis alkoi tänään ja ihan mieleenpainuva ryhmä meitä siellä on, 11 kaikenkaikkiaan ja 2 naistutoria (toinen Briteistä ja toinen Uudesta-Seelannista). Jos nyt vielä oikein muistan, niin siinä ryhmässä meitä on 1 Suomesta (meikä, jee!), 1 Marokosta, 1 Puolasta, 1 Etelä-Afrikasta, 1 Venäjältä, 1 Amerikasta, 1 Kroatiasta, 2 Turkista, 1 Briteistä ja kahdesta tyypistä en ole varma, mutta toinen näyttää ihan australialaiselta surffarityypiltä (puhuu omien sanojensa mukaan 5 kieltä, huh!) ja toinen on jo muutaman vuoden opettajantöitä tehnyt, eri maissa asunut, joka pakeni viimeksi Seattlea tylsän sään takia (siellä oikeastikin kuulemma sataa 9 kk vuodesta..) Eurooppaan. Luulen että hänkin on jenkki.

Kaikenlaista uutta ja ihmeellistä päivä täynnä, informaatiotulva on seisauttanut aivotoimintani. Aamulla seistä tönötin Capitolin lähettyvillä 7 jälkeen aamulla bussia, joka veisi matkani suoraan koulun lähettyville, kävelymatkaa vaivaiset 100 m pysäkiltä :) Menomatka oli kyllä aikamoista matelua, siltaruuhka jumittaa niin tehokkaasti, että ei-edes-kovin-pitkän-matkan-matkustamiseen kului 55 minuuttia, eli siis pyöreästi kokonainen tunti. Takaisinmatka ei sitten sujunut ollenkaan, ei sitten ollenkaan. Hemmetti että osas ottaa kuuppaan. Odotin tunnin, KOKONAISEN TUNNIN, illalla kurssin loputtua kylmässä ilmassa saman linjan bussia, jota ei näkynyt eikä kuulunut. Soitin ohjeita kotiinpäin ja tein niin kuin olimme joskus monta kertaa O:n kanssa tehneet: ensimmäisellä mahdollisella bussilla Besiktaşiin, sieltä paatilla Üsküdariin ja sieltä uudistuneen dolmus-pysäkin kautta suoraan kompleksin eteen. Uudistuneen siksi, että yleensä sieltä lähteneet dolmukset jatkoivat matkaa Capitolin tienoilta muualle, mutta olivat nyt muuttaneet reittiä meille mukavampaan muotoon :)

Maksu hoituu tuollaisella akbıl-systeemillä, kortti vaan lukijaan ja matkoja hupenee sitä mukaan kun sitä käyttää. Toimii kaikkialla muualla paitsi dolmuksissa ja minibusseissa, tietty. Joten aina pitää olla vähän cashia mukana, että pärjää.

Niin ja tuo otsikko on Uuden-Seelannin vanhaa, jo katoavaa, maorin kieltä, joka tarkoittaa ihan vain tervehdystä :) Toinen tutoreistamme opetti meille kyseistä kieltä tänään, jotta saisimme käsityksen siitä, miltä sellaisista opiskelijoista tuntuu opetella täysin vasta-alkajana kieltä, jota eivät osaa sanaakaan. Aikamoista mongerrusta se olikin :D

4/18/2011

Elisa kokkailee, osa 3

Tuossa männä viikolla pistin pitsaksi, kun olin kaivannut sellaista jo pitkään. Ja siis karppipitsa kyseessä. Ohjeen löysin karppaus.info sivuilta ja muokkasin sitä täältä saatavien aineksien mukaan.

Pohja: 2 dl jugurttia, 1,5 dl juustoraastetta, 2 kanamunaa, 2 rkl kaurahiutaleita, 5 rkl manteljauhoa, 1 tl leivinjauhetta.

Uunissa n. 10 min 200 asteessa.


Täyte:
tomaattipyrettä, ketsuppia, tonnikalaa öljyssä, tomaatti, 2 vihreää paprikaa, ja kuvan ulkopuolelta 1 punasipuli. Suolaa, mustapippuria ja timjamia heitellään niskaan ja lopuksi raastetaan kunnon kasa juustoraastetta. Mun pitsoissa pitää olla kunnolla täytettä, ei mitään kahta lajia pelkästään vaan kunnolla tavaraa..


Uunissa n. 15 min, n. 250 asteessa. Se olisi voinut olla pidempäänkin, mutta aloin olemaan niin nälkäinen kun hyvä tuoksu aktivoi sylkirauhaset ja odotus tuntui sietämättömältä :D Pohjasta ei siis todellakaan tule paksua tai vahvaa tai edes käsissä pideltävää, vaan pehmeää ja hieman raakaa, ja hajoilevaa, mutta makuhan siinä on pääasia, ei rakenne.

Söin puolet pitsasta puolessa tunnissa, buh. Mutta oli se sen arvoista. Kuva on tosin vähän epäedustava..

Tein sitten tämän pitsan loputtua samanlaisen, mutta kasvisversiona. Ja annoin paistua 250 asteessa. Om nom..

Tonnikalan sijaan laitoin siis ananasta ja juustoa tuli valitettavan vähän. Mutta mikä ihmeen syömishäiriö on, kun tekee omatekoista pitsaa niin se tulee syötyä kahdessa päivässä, siis koko pellillinen?! Joko olin vain niin nälkäinen tai sitten mun pitsat on niin hyviä.. ;)

Loppuun vielä maailman helpoin, yksinkertaisin, simppelin lounas/päivällinen. Riippuu nälästä.
Purkki tonnikalaa öljyssä, 2 keitettyä kanamunaa, 1 pieni kurkku, 1 tomaatti, oliiviöljyä, majoneesia, suolaa ja pippuria. Muutama ropaus juustoraastetta pinnalle. Mmmmmm...


4/16/2011

Kukkiva kevät






Jos seuraavat 5 viikkoa menevät ilman ymmärrystä siitä, että kevät on jo saapunut ja näyttäytyy kaikessa mahtavuudessaan, niin tässä muistutus lähipiirin väriloistosta. Täällä on muuten sellainen hyvin erilainen tuoksu ulkona, kun kevät/kesä lähestyy. Ominaistuoksu? En tiedä, mutta omalaatuinen. Ehkä se johtuu maaperästä tai ympäristöllä kasvavista ja kukkivista puista, mutta selkeästi erilaisempi tuoksu kuin Suomen keväässä. Erilaisuus ei kuitenkaan ole huono juttu, tuoksu on jollain tavalla jopa huumaava. Pidän siitä siis :)

4/15/2011

Kirjahylly olis kätevä

Ennen kuin tulen kirjoittamaan seuraavat 5 viikkoa vain opiskeluasioista, mikäli edes on aikaa bloggailla yhtään mitään sen kaiken hullunmyllyn keskellä, niin käännetään ajatukset vielä muualle. Seikkailut englanninkielisten opusten osastolla nimittäin jatkuvat. Seuraava kirja löytyi sarjassamme "pisti silmään" idealla.


Everything is illuminated, kirjoittajana Jonathan Safran Foer, on Guardian First Book Award winner vm. 2002. Tämä kirja on tyypin ensimmäinen novelli, joka päätyi ykköseksi myös National Jewish Book Award:ssa. Tarina on päätynyt jopa valkokankaille v. 2005 Liev Schreiberin käsikirjoittamana ja ohjaamana. Samana vuonna Foer tuotti toisen novellinsa, Extremely Loud and Incredibly Close.

Korvamerkataan tämä tuotteliaan miehen nimi, Jonathan Safran Foer.


Ei yhtä ilman.. neljättä.


Häpeäkseni myönnän, että en ole tähän päivään asti lukenut Alkemistia. Nyt suoritan kansalaisvelvollisuuteni ja luen sen ja pari muutakin Paulo Coelhon opusta, jotka ovat kaikki saaneet hurjan suosion kriitikoilta. Tiesin kirjailijan nimeltä, mutta en ollut lukenut yhtäkään hänen tuotostaan.

The Alchemist on julkaistu jo -88 vuonna, mutta Eleven Minutes puolestaan -03 ja The Zahir -05 vuosina. Coelho on kirjoittanut novelleja jo -74 vuodesta asti, joten tuotantoa riittää. Mies on jo eläkeikäinen, mutta jos kirjoitustaidoissa riittää, niin saamme vain toivoa että hän jatkaa kirjoittamista viimeiseen lepoonsa asti.


4/13/2011

Back to school

Kun 6. haastattelu oli takana ja mitään varmuutta töiden saamiseksi ei edelleenkään ollut, päätin viimein ryhtyä tuumasta toimeen. Tämä oli ajatuksissa varmaan muutaman kuukauden, mutta päätin aina odottaa, josko sittenkin onni kääntyisi puolelleni ja saisin jostakin töitä. Olen ilmeisesti Aku Ankka, sillä kenellekään ei kelvannut. No, omapahan on menetyksensä. (Ja minulle rahan menetystä..)


Joten päätin rekisteröityä huippukalliille (joka saa muuten kans tuottaa niille rahoille vastinetta!!) CELTA-kurssille, jota mainostetaan sellaisena huippukurssina, että oksat pois. Tämä 5 viikon kurssi (4 päivää viikossa n. 9,5 h päiviä) ei sisällä luentoja tms, vaan kirjallisia esseitä (4 kpl), henkilökohtaista tuutorointia, kanssatovereiden opetuksien observointia ja palautteen antamista ja 6 tuntia omaa opetustoimintaa, jotka arvioidaan paikalla olevien kokeneiden tutoreiden toimesta. Eli hyvin intensiivisestä kurssista on kyse ja koostuu pääasiassa käytännön harjoituksista ja kurssin aikana oletetaan kurssilaisten käyttävän omaa aikaansa n. 30 tunnin verran/viikko laatien opetussuunnitelmia ja esseitä. Kurssin lopuksi ei ole (onneksi) lopputenttiä, vaan esseiden ja valvottujen opetustuntien perusteella kurssilaiset arvioidaan eri asteikoilla.


Ensitöikseni, 31.3, rekisteröidyin seuraavalle alkavalle kurssille. Jo rekisteröitymisvaiheessa piti kirjoittaa 400-800 sanaa sisältävä essee aiheesta "hyvä/huono oppimiskokemus ja ajatuksia siitä, mitkä tekijät vaikuttavat oppimismenestymiseen". Taisin saada juuri ja juuri 400 sanaa täyteen ja olin tyytyväinen :D
Rekisteröitymisen jälkeen, 1.4., sain meilissä itselleni pre-course materiaaliksi nipun kysymyksiä ja tehtäviä, jotka piti täyttää ja lähettää meilissä takaisin. Eli siis jo ennen kurssin alkamista oli jo paljon kirjoitettavaa ja pakerrettavaa. Henk. koht. totesin heidän tehtävät helpoiksi, muutamia lukuunottamatta, joiden kanssa vietinkin pitkän tovin GrammarAdvisorin ja sanakirjojen parissa.

Seuraava etappi olikin sitten "soveltuvuus"haastattelu, jonka piti järjestyä itse asiassa vasta sen jälkeen, kun vastauslomake oli lähetetty. Heidän omien sanojensa mukaan "we will only contact you to arrange a date for your interview if you complete these questions to a satisfactory level as it is necessary to have some basic language awareness before starting the CELTA." Minä sain puhelun heiltä haastattelupäivän sopimiseksi jo seuraavana päivänä siitä, kun sain vastausmeilissä ne esitehtävämateriaalit, (1.4.) joita en ollut tietenkään vielä siinä vaiheessa ehtinyt lähettää. Outoa?

Haastattelupäivänä, 4.4., olin jälleen kerran n. 45 minuuttia etuajassa, joten ostin pullon vettä ja cashewpähkinöitä ja napostelin niitä samalla, kun kävin läpi joitakin materiaaleja, jotka otin mukaani. Fiksusti tehty, nimittäin ensimmäiset 45 min vietimme 3 hengen ryhmässä täyttämässä "koetta", jossa piti täytellä kielioppijuttuja ja lopuksi kirjoittaa essee. Hetkisen tauon jälkeen samat 3 henkeä pakkautuivat luokkahuoneeseen, jonne eräs kurssin tutoreista tuli käymään läpi kurssin sisältöä ja muuta mukavaa. Tämä oli siis se ryhmähaastatteluosuus, toinen 45 min, joka ei ollut haastattelua nähnytkään, kunhan rupattelimme ja kyselimme kysymyksiä kurssiin liittyen.

Paikalla oli eräs amerikkalainen nainen, joka keskusteluosuuden loputtua totesi tutorille että hänen vastauksissaan saattaa olla virheitä, sillä hän ei muista mitään kielioppijuttuja vaikka natiivi onkin. Sanoi että sellaiset muistisäännöt tuli kerrattua viimeksi ala-asteella. Minun oli pakko tokaista siihen väliin, että se on meidän ei-natiivien etu - me opimme kielen oppien kielioppisäännöt, jolloin kykenemme ehkä helpommin huomaamaan logiikan esim. verbien aikamuotojen takana.

Kurssille otetaan kerralla 12 henkeä ja muutama paikka oli kiikunkaakun, joten jännätti tietää saiko paikan juuri ensisijaisesti valitussa kurssissa, vai vasta sen jälkeisessä, vai saako ollenkaan, sillä vielä tässäkään vaiheessa ei varmuutta kurssipaikasta ollut. Jos he kokevat, että hakijalla ei ole tarpeeksi kehittynyttä kirjallista ja/tai suullista kielen taitoa, eivät he tietenkään voi sellaista ottaa kurssille.


7.4. sain vastausviestin haastattelututorilta, että sain paikan juuri siinä haluamassani kurssissa, mikä oli erittäin hyvä juttu. Seuraava kurssi kun olisi kestänyt vain 4 viikkoa, ollen paljon intensiivisempi ja käsittäen vain viikonloput vapaat. Tällä kurssilla vapaana on la-su-ma, mikä antaa enemmän aikaa valmistella omia luentosuunnitelmia yms.
Ohjeet kurssin maksamisesta tuli meilitse ja seuraava etappi olikin 11.4 hoitaa bank transfer ja maksaa ennakkomaksu. Loput kurssista tulee maksaa myöhemmin. Pankissa käynti on aina yhtä seikkailua täällä, se on yhtä sähellystä suoraan sanoen. Olimme jo astumassa pankkiin, kun sain puhelun koululta että minun pitäisi maksaa se kurssin deposit maksu jotta saisin vielä paikkani haluamassani kurssissa. Sitten puhelimen toisesta päästä selitettiin kuinka voisin tehdä sen maksun itselleni paljon paremmin kuin suoraan pankkisiirtona (minusta se on aika yksinkertaista!) ja seli seli seli sitä sun tätä. Yritin siinä sanoa että olen jo pankissa ja olen nyt maksamassa kurssia. Pankissa sitten selittäessämme asiaani ensimmäinen virkailija vikisi jotakin rahansiirtoja vastaan ja syystä meikäläisen nupissa naksahti. Räyhäsin ensimmäistä kertaa julkisesti oikein kunnolla että tässä ei pitäisi olla mitään helkkarin ongelmaa, otetaan nyt se perhanan vuoronumero ja mennään odottamaan vuoroamme pankkivirkailijalle. Hetkellinen mielenosoitukseni tepsi: saimme heti seuraavan vuoron tutulle virkailijalle. Heh, ilmeisesti tässä maassa saa palvelua kun osoittaa mieltänsä ;)

Pankkivirkailijalle antamat vastaanottajan pankkitilin tiedot eivät hänen mielestään täsmännyt joten annoin tyynesti puhelimeni hänelle numeron kera, josta juuri sain kovan selityksen siitä miten pankkiasiani tulisi hoitaa. Annoin siis virkailijan hoitaa selitykset puolestani, minä olin kyllästynyt. Tämä tuttu virkailija on hoitanut joka kerta pankkitoimituksiani. Hän ei osaa sanaakaan englantia. Ei yhtään sanaa. Lopulta rahat oli siirretty ja lähdimme.

Kurssikirjat olivat toinen murheenkryyni. En ymmärtänyt, että ne kuuluivat kurssin hintaan ja lähdinkin metsästämään niitä Kadiköyn lukuisista kirjakaupoista. Kaatosateessa. Pankkireissua edeltävänä keikkana. Oliko mikään ihmekään että olin pottuuntunut siellä pankissa ja myös hytisin kylmyydestä. Allah allah.


Nyt on rauha maassa ja puussa ja kaikki hyvin valtakunnassa. Lisää pre-course materiaalia on printattu ulos ja puuhaa riittää, sekä ennen kurssin alkua että kurssin ajan. Saattaa olla että sen 5 viikon päästä olen kuin ikuisuuden valvonut vanha varis: raakun ja haahuilen ympäriinsä mitään mistään ymmärtämättä. Vajaa viikko kurssin alkuun, ensi viikon tiistaina käynnistyy sellainen rumba, että hirvittää! :O

4/11/2011

Terzi

Kokeilin vielä kerran kaikkia kesähousujani ja yksiä mustia muutaman vuoden takaisia suoria housujani, ja päätin viedä kaikki viisi housuparia Capitolin terziin eli ompelimoon. Jokaisesta pöksystä piti saada hieman kapeammat ja pituuttakin pois. Yleensä pidän pitkistä lahkeista, mutta kesäisin kun en käytä korkeita korkoja, niin ne pitkät lahkeet ovat vain tiellä ja lopulta rispaantuvat käytössä ja hajoilevat. O. tietty oli mukana tulkkaamassa, ei siitä olisi muuten mitään tullut, minulta kun uupuivat tilanteeseen sopivat sanat.

Ompelimon työntekijänä oli noin keski-ikäinen mies, joka vaikutti asianosaavalta, joten esitin vain toivomuksen jokaisen housuparin suhteen, ja hän kiinnitti nuppineuloja asianmukaisesti. Teki kyllä selväksi, että lopputuloksesta ei koskaan voi olla täysin varma ja joistakin housuista on vaikeaa saada kovin paljon kapeampaa kuin mitä ne nyt olivat, tai istuvudeltaan parempaa. Minä totesin, että varmasti lopputulos on parempi kuin mitä ne nyt olivat, vyötärö kun tuntui hieman löysältä monien housujen kohdalla ja housut tuntuivat pruhjaavan (oikeasti, onko tuo oikea sana ?! :D) reisien kohdalta niin että istuvuus oli aika huono. Ja koko oli jokaisessa housussa yksi koko sitten ilmeisesti liian iso, mutta luulen että jos olisin ostanut pienemmän koon housut, ne olisi kiristänyt joistakin paikoista. Sen takia on hyvä olla olemassa ompelimoita, saa ainakin juuri sellaiset kuin mitkä sopivat omalle vartalolle.

Jotkin Mangon housuista sopivat meikäläisen romuluisille jaloille, pituuden puolesta varsinkin, mutta ainahan kaikissa housuissa on toivomisen varaa. Paitsi niissä mustissa kapeissa housuissa, jotka ostin kihlajaisia varten ja joita olen käyttänyt kiitollisena lähes joka kerta kun olemme jonnekin lähteneet, iltaa viettämään tai käynyt kouluissa haastatteluissa tai kaupungilla pyöriessä. Ne ovat vain aivan täy-del-li-set. Niitä ajatellen tulee mieleen, että olisi pitänyt penkoa hieman pidemmälle jos olisin löytänyt täysin samat housut eri värisenä..

Loppujen lopuksi: 5 housut ja jokainen kaipasi kunnon kavennusta hieman joka paikasta sekä lyhennystä ja hintaa tuli 125 liiraa. Arvasinkin että jos teetän työn Capitolissa, hintaa tulee enemmän kuin muualla, mutta se oli nyt ensimmäinen paikka jonne poikkesimme ja päätin että en jaksa etsiä muita paikkoja. (Hah, ikään kuin sitä rahaa kasvaisi puussa.. no joo.. :) Tuolla hinnalla ostaa joko kolmet uudet housuparit, tai sitten kunnostaa viidet entisestään hyvät ja paljon pidetyt. Eikä paljoa houkuttanut heittää muuten hyviä housuja pois vain sen takia, että ne eivät istu täydellisesti.

Työ oli valmis parin päivän päästä. Kokeilin ompelijan mukaan haasteellisempia housuja ja ne istuivat todella hyvin. En jäänyt kokeilemaan kaikkia vaan tein sen sitten myöhemmin kotona. Ainoastaan yhdet housut ovat aavistuksen verran optimaalisen mukavuusrajan ulkopuolella reisien osalta, mutta annan sen olla - ne varmasti venyvät joka kerta päällä pidettäessä niin että aavistuksenomaista piukkuutta ei edes huomaa. Olen siis erittäin tyytyväinen lopputulokseen ja tuntuu kuin olisin saanut 5 uudet housut käyttööni :)

4/10/2011

Perjantai-illan menu.

Paprikatäytteisiä oliiveja, savustettua juustoa, midye dolmia (täytettyjä simpukoita), çiğ köfteä (puoliraakaa köftelihaa, jota syödään salaatinlehden sisälle kääräistynä, en syönyt), joitakin mantelilastuja (en syönyt sillä niissä on viljaa) ja baban tekemää syntisen hyvää coban salatasia.


(ei, en voinut laittaa valoja päälle ja siten saada hieman parempia kuvia aikaiseksi.. :)

4/09/2011

Kesä mielessä

Kokeilin yksi päivä vanhoja ja uusia kesäkuteita. Miten sitä malttaa odottaa vielä muutaman kuukauden, että voi käyttää kevyempää vaatetusta.. Kesä, tule! Haluan auringon, lämpöä, kaikkea sitä ihanuutta!


Haluan istua Caddebostanin auringon alla, syömässä mansikoita ja kirsikoita ja nauttia auringonpaahteesta meren rannalla.


Ja istua siellä iltaan asti.

Kunnes midye dolma-kauppiaat saapuvat.

Ja syödä niitä vatsani täyteen ja elää loppuillan onnellisena.

4/07/2011

Neiti Kevät



Tätä on tullut soitettua pianolla ulkomuistista ja kotiväki on pitänyt kappaleesta kovin. Tosin soitan sitä hieman nopeampana versiona, mutta ei se kappaletta silti huononna. Enkä laula mukana kun soitan, lauluääneni kun ei ole .. krhm.. kovin kaunista kuunneltavaa :D

4/05/2011

Kylmä kevät

No niin ja kevät lykkääntyi. Täällä on taas kelit viilentyneet ja jo hehkuttamani kevät päätti pistää jarrut lukkoon. Surullista, olin jo niin odottanut trenssi-takki-kautta ja olin heittämässä kaulahuiveja talvivaatesäilöön.

Joten tein tumput.
Sama luonnonvalossa.

Ja sitten tein adidakset.
Tulkoon takatalvi ja pakkaset! Minä olen valmistautunut! :D

4/03/2011

Shop shop

Istanbulissa on Shopping Festit meneillään, lähes koko tämän kuun (muistaakseni). Ei koske jokaista kauppaa, mutta aika monia. Ja taitaa koskea jokaista kauppakeskusta, varsinkin tiettyinä päivinä ja tietyissä liikkeissä. O:n palkkapäivänä päätimme tsekata jos vaikka teemme jotakin alennuslöytöjä, alennusmyynneistähän näissä on kyse, ja varsinkin O. oli uusien vaatteiden tarpeessa. Kevytkuteita löytyikin miehelle, mm. erivärisiä t-paitoja ja sporttisemmat päntsit, sekä musta pikkutakki lämpimimmille keleille. Tyyppi on hieman kranttu vaatteiden suhteen ja esim. ei halua käyttää aina vaan tummia värejä ja mustaa, vaan mieluummin värikkäitä vaatteita. Se takki tosin näytti hyvältä, vaikka musta olikin ainoa värivaihtoehto.

Nuo kuteet löytyi silloin H&M:stä, jonka väriskaala sai O:n täysin ihastuksiin.


Minä löysin Boynerista myös jotakin, vaikka en oikeastaan mitään etsinytkään. Jos kokeilemani kuteet olisivat olleet normaalihintaisia, en olisi ostanut, mutta koska molemmista oli huokea alennus, niin lähtivät kassalle mukaan.
Vihreä (kuva vääristää taas kerran väriä..) puolipitkillä hihoilla varustettu neuletakki, jossa tuollainen ihana resori vyötärön kohdalla. Sellainen sopiva opettajamainen univormu, menee monenlaisten t-paitojen ja toppien kanssa. (Huomatkaa mun optimistisuus tuon työnsaannin suhteen! xD) O. totesi heti tuon nähdessään että "sinä ostat aina tuon kaltaisia vaatteita.." No kyllä, koska 1) se on mukava päällä, 2) se on minua ja 3) se natsaa monien muiden kuteideni kanssa. En kai minä esim. minihametta ja glittertoppia ostaisi, en ensinnäkään viihtyisi niissä ja ne eivät missään tapauksessa edes sopisi päälleni. Kai se on jo hyvä tässä iässä olla jonkinlainen tyylisuuntaus vaatteiden osalta! :D

Tämä toppipariskunta suorastaan tipahti käsiini samassa putiikissa, sillä kävellessäni eräänkin rekin ohitse nämä irtosivat henkarista suoraan syliini. Kääntelin niitä ja totesin olevan kokoani, joten päätin kokeilla. Todella ilmavat ja mukavat päällä ja tarpeeksi pitkät meikäläisen standardikokoa hieman pidemmälle selälle. Nopea muistilasku topeista, joita omistan, on 2 sellaista, joita voi käyttää ihmisten ilmoilla ja 4 sellaista, jotka ovat aivan liian lyhyitä tai nuupahtaneita, ja joita käytän vain yöasuina. Joten kyllä kesää varten taidan tarvita muutaman topin lisää. Olin kuitenkin heitellyt vanhoja vaatteita pois, joten tarvitsin täydennystä.

Itse asiassa heitin viikko sitten yhden t-paidan, joka ei enää miellyttänyt silmää, ei sitten millään tavalla. Ennen pois heittämistä leikkasin siitä käteviä siivousrättejä ja irroitin kaikki napit, ehkä niille löytyy käyttöä jos tuunaan jonkun t-paidan ;) Samaten kaapista katosi eräs toinenkin paita, jota en muistanut käyttäneeni kertaakaan vuoden aikana. Eli periaatteeni pitää.

Kokeilen tuossa yksi päivä uteliaisuudestani kaikki viime vuonna ostamani kesävaatteet, yhdessä jo ennen omistamieni kanssa. Housujen suhteen minulla on nyt ongelma. Viime vuonna ostin 4 housut, joista 2 sopivat edelleen täydellisesti ja 2 pyörivät jaloissa, ollen liian isot. Pohdinkin, mitä niille isoille housuille tekisi. Tässä kaupungissa kun en ole ompelimoita nähnyt, joihin vaatteita voisi viedä korjauttavaksi. Jos tiedätte, niin vinkatkaa :)