.

.

3/11/2011

Helmi muiden joukossa.

Kirjaostokset D&R:ssa jatkuvat. Olin jo nappaamassa sen rikosdekkarin, kun hyllystä eräs toinen romaani veti minua puoleeni, luultavasti kannen värin takia. Aravind Adigan "The White Tiger" on erittäin mielenkiintoinen kertomus Intiasta, rikkauksista ja köyhyydestä, ihmisten eriarvoisuudesta ja luokituksesta, korruptuneisuudesta, ja arkirealismista mustalla huumorilla höystettynä.

Vaikka tarinan alussa kerrotaan, miten tarina päättyy, ei se silti saanut minua lopettamaan lukemista. Itse asiassa, olen jo lukenut tämän hieman yli puoleenväliin ja jotenkin se koukuttaa - kirjaa on vaikea laskea käsistä iltaisin kun sitä luen pitkälle yli puolenyön. Sellainen on merkki hyvästä kirjoitustavasta ja mieleenpainuvista juonikäänteistä :) Tämä 2008 vuoden Man Booker Prize voittaja on täysin ansainnut ne 50 000 puntaansa, eikä ensimmäiset 6,5 sivua eri lähteiden ylistyksiä ainakaan vähennä mielenkiintoa tätä kirjailijaa kohtaan. Tyyppi on kirjoittanut aiemmin Time-lehdelle ja julkaissut artikkeleita myös Financial Times - lehteen. Muistakaa nimi: Aravind Adiga.


Ja sitten löytyi se rikosdekkarikin: Stieg Larssonin "The girl with the dragon tattoo".
En ole vielä aloittanut lukemista, no lukaisin prologin, mutta se siitä. Olin kuullut Stieg Larssonista, mutta en koskaan lukenut yhtäkään hänen kirjaansa. Toivottavasti on hyvä, niin kuin yleensä hyvin kirjoitetut rikostarinat ovat. 8 dollaria reilu 600 sivuisesta pokkarista on aika hyvä hinta, mielestäni.

T: eräs, joka pitää lukemisesta. Paljon. :)

3 kommenttia:

  1. Valkoinen tiikeri on todella kehuttu teos, mutta on jäänyt vielä itseltäni lukematta. Odottelee hyllyssä pokkariversiona, mutta aina joku muu ajaa edelle.
    T. toinen, joka pitää lukemisesta paljon. :)

    VastaaPoista
  2. Näin joku aika sitten Larssonin kirjatrilogian perusteella tehdyt 3 elokuvaa,kuten tuon minkä kansi on kuvassasi,mutta hänen kirjojaan en ole lukenut,vaikka pitäisi,sillä tarinat olivat tosi hyvät!

    VastaaPoista
  3. Hanna: kun aloitat lukemisen, niin varaudu siihen että sitä voi lukea tuntikausia, sillä se on aika mukaansavievä tarina :)
    Yaelian: minäkin olen tainnut nähdä jonkun Larssonin leffoista, mutta en ole kirjoja lukenut. Aika useasti kuitenkin kirja on paljon parempi kuin leffa.

    VastaaPoista