.

.

3/04/2011

Denial



Tuli tässä katsottua taas Frasiereita tuubin kautta aamupalan aikana. Ylläoleva jakso (vain 1. osa kolmesta eri osasta, huom!) kertoo siitä, miten Frasier reagoi työttömyyteensä - tekemällä kaikenlaista luovaa ja uskottelemalla itselleen, että minä hetkenä hyvänsä hänelle satelee työtarjouksia. Kyseessä on siis Denial-vaihe. Jaksoa katsellessa ja aamupalaa mutustellessa (tein muuten tosi hyvää juusto-tomaatti-omelettia!) katselin ympärilleni: minulla on kasapäin lankakeriä ja sukkapuikkoja melkein joka tason päällä, työt joko täysin kesken tai sitten päättelemistä vaille valmiina. Olen perehtynyt öljyväreihin ja lukenut netistä niiden käyttöön liittyviä tipsejä ja ohjeita sekä tietysti huokaillut ties kuinka monta kertaa upeita öljyväritöitä, joihin omat taidot eivät ikinä riittäisi. Itse asiassa eilen illalla katselin öljyvärien käyttöön liittyvää videota samalla kun kutimet kilisivät käsissä :D Sudin toiselle maalauspohjalleni jo oman töherrykseni ja täytyy sanoa, että vaikeaa on. Osaan luonnostella, osaan jotenkuten piirtää lyijykynällä, mutta öljyvärit ovat asia aivan erikseen. En ole syntynyt pensseli suussa, joten vaatimaton maalaukseni oli aika uuvelo. Mutta tulipahan tehtyä - ja todettua että yksityiskohtaiset maalaustyöt ovat selkeästi niitä kaikista hankalimpia tehdä ;) Pitänee kehitellä se oma tyyli, impressionismi olisi aika mielenkiintoinen aikakausi..

Sitten on vielä piano olkkarissa, jonka parissa olen nyt käynyt pitkästä aikaa läpi omia Piano Aaroneitani, joiden kappaleita soitin silloisen opettajan päiväyksien mukaan vuosina 96-98. Siis osasin reilut 13 vuotta sitten soittaa sellaisia kappaleita, joiden kanssa nykyään tökkii ja pahasti! Eihän nuo soittotaidot tuosta vaan minnekään katoa, se tatsi sentään löytyy, mutta monen kappaleen kohdalla on tullut oikein mietittyä että mitenkös tämä nyt menikään.. eikun .. hetkinen.. siis juu. 98-99 vuodet taisivat olla ne viimeiset, jolloin kävin joka viikkoisella pianotunnilla. Sen jälkeen tuntui pianokurssi aikaa vievältä puuhalta muulta koulunkäynniltä ja lopetin sen. Toinen syy oli täysi kyllästyminen pianon pimputtamiseen. No, se oli silloin ja nyt on nyt. O. käy pianokurssilla joka sunnuntai ja oli yllättänyt opettajansa soittamalla Chopinia, kappaletta, jota hän on pimputtanut joka päivä kotona ja etenee hitaasti mutta varmasti soitannassaan. Välillä pyytää minua pianon ääreen auttamaan, koska ei pysy nuoteissa mukana ja haluaa nähdä miten joku pätkä soitetaan. Niissä tapauksissa meikäläisen rinta taas röyhistyy :D "Annas kun minä näytän..."

Eli minäkin olen siis Denial-vaiheessa? Teen kaikkea, jotta ajatukset eivät pyörisi siinä tosiasiassa että ei ole edelleenkään töitä. Olen laittanut hakemukset luultavasti joka ikiseen kouluun mitä Istanbulissa on, ja vain 4 haastattelua takana. O. totesikin eilen, että oli ihan varma minun saavan töitä nopeasti täällä, mutta niin se vain todellisuus mätkähti eteemme. Työnhaku tässä kaupungissa ei ole helppoa, ei vaikka olisi koulutusta taustalla ja vaikka kuinka itseään markkinoisi. Nyt olemme myös laittaneet hakemuksia paikkoihin, joissa voisin työskennellä omaa koulutusta vastaavissa töissä - toistaiseksi tuloksetta. O. kertoi tilanteestani työpaikallaan ja hänen kolleega tuntee jonkun joka taas tuntee jonkun joka taas tuntee jonkun ja siksi kolleega halusi saada minun CV:t ja diplomat sun muut meilitse, jotta voi lähettää niitä eteenpäin. Suhteilla mennään siis, ne tuntuvat olevan tällä hetkellä se ainoa tapa löytää.. mitään.

En kuitenkaan ole täysin masentunut, minulla on liikaa mielenkiintoisia projekteja meneillään, ja erilaiset puuhailut kotona tuntuvat melkein työnteolta :)

4 kommenttia:

  1. Toivottavasti nyt saat työpaikan,ja mieluisan sellaisen pikapuoliin.Sinullahan on paljon taitoja! Ennen maalasin öljyväreillä,ja nyt otin ne esilel 7 vuoden tauon jälkeen.Kokeilemalla oppii hyvin.Suosittelen vesiliukoisia öljyvärejä;pensseleitä voi ihan vedellä puhdistaa ja muutenkin ei tarvitse niitä epäterveellisiä tärpättejä silloin käyttää.

    VastaaPoista
  2. Heiii,tsemppiä sinulle työnhakuun!! Siellä varmasti hakijoita enemmän kuin täällä Suomen päässä.Tai sitten ne suhteet auttavat.. Itsekin joskus käynyt mielessä,että mitä jos joskus asuisikin Istanbulissa.Sen enempää en ole asiaa miettinyt,käynyt vain mielessä.Mutta ei harmainta ajatustakaan mitä siellä voisi tehdä työkseen!! Olen hoitoalalla,tehdä voisi muutakin tietty ...
    Siellä uskon että on kylmä,mereltä puhaltaa koleaa! Yök,kuin Suomen koleat ja märät syksyt.
    Mukavaa viikonloppua ;)

    VastaaPoista
  3. Tsemppia, toivottavasti tarppaa pian! Minakin aikoinaan puoli vuotta työttömana Istarissa olin, ja hermot meinasi menna... Varsinkin kun alkoi todellisuus - eli ika - tulla vastaan. Kamalaa oli huomata etta kolmikymppinen alkaa olla liian vanha työmarkkinoille!!

    VastaaPoista
  4. Yaelian: mietinkin noita vesiliukoisia öljyvärejä, sillä nämä meikäläisen ei tunnu puhdistuvan sitten millään. pensselit pysyvät sotkuisina, vaikka mitä poppakonsteja niille tekisi.
    Sanush1: tsempitys on kovaa, mutta on tässä se hyvä puolikin että saa nukkua aamuisin niin pitkään kun huvittaa ;)
    Karoliina: minä olen nyt etsiskellyt töitä 5 kk:n ajan, eli kohta maaginen puoli vuotta täynnä. En ole koskaan ollut näin pitkään "tekemättä mitään". Toivottavasti minua ei sentään vielä luokitella liian vanhaksi, opettajista yleensä sentään valikoituu ne kokemuksen omaavat, jotka siis olisivat myös hieman vanhempiakin. No, mene ja tiedä. Ikää löytyy mutta ei kokemusta :D Hyvä yhtälö.

    VastaaPoista