.

.

2/05/2011

La-la-la-la-lauantai

Lauantai tuli kulutettua autolla ajellessa (: mukana istuessa siis) ja sitä ennen ostoksilla. O. oli sopinut tapaavansa serkkunsa poikaystävän, jonne myös lähdin mukaan, ja sitä ennen käväisimme Mangossa löytämässä minulle jotakin huomista päivää varten. Me nimittäin saimme kutsun O:n työkaverin (ja kaiman) kihlajaisjuhliin, toki viikkoja sitten. Minä tietysti panikoin vaatepulmaa, enhän tiennyt mitään sellaisesta (tai en vieläkään tiedä) pukukoodista, mitä kihlajaisjuhliin tulee. Kerrottakoon, että kutsun saimme erittäin kauniissa kirjekuoressa ja juhlapaikkana on jonkinlainen vastaanottoaula, jonne on kutsuttu 350 henkilöä.....!! Pippalot kuulostaa siis enemminkin hääjuhlilta, ja luultavasti tältä pariskunnalta sellainen tuleekin ensi vuoteen mennessä. Pyysin O:ta kysymään pukukoodista ja se on kuulemma black-tie. Ihanaa. Kerrassaan mahtavaa. Sikäli, kun tiedän tasan tarkkaan että mitään sellaista säädyllisen juhlavaa en omistakaan täällä, muutaman juhlavamman topin, hihattoman, ja yhden pitkähihaisen liian avonaisella kaula-aukolla. Eli ei varmastikaan kovin black-tie juhlaan sopivia.

Kerrottakoon että inhoan juhlapukeutumista, tämän arvokkaan tiedon olen ilmaissut monesti varsinkiin perheelleni, joten joka kerta kun on ollut edessä ristiäisiä, rippijuhlia ja valmistujaisia, olen jo valmiiksi pottuuntunut. En pidä hameista, joten juhlapukeutuminen hoituu astetta siistimmillä pöksyillä ja fiinin näköisellä yläosalla. Tälläkin kertaa kokeilin hyvin yksinkertaista hametta, joka ylettyi polviin asti, ihan vain myöntääkseni sen, että sen kaltaiset hameet paksuntavat entisestään koipiani ja saavat ne näyttämään lyhyiltä pökkelöiltä. Joten olen housuihmisiä, suosiolla.

Löysin lopulta mieleiseni tunikamaisen yläosan vyöllä ja kropalleni täydelliset slim-fit tyyliset mustat housut.

Tunika on helppo säätää juhlavammaksi asusteilla, ja silti tarpeeksi yksinkertainen työpäiville ja muuhun "asialliseen" pukeutumiseen. Joten miksi ostaa jokin tarpeettomalta tuntuva juhlapaita, jos sellaisia juhlia on ehkä 2 kertaa 10 vuodessa.. Ei kannatakaan :) Toisaalta se harmitti, että alennuksessa olleista kuteista mikään ei vakuuttanut tällaiseen tapahtumaan, mutta niin se vain menee, että jos näkee jonkun vaatteen josta saa heti monenlaisia visioita ja yhdistelyjä, ja joka miellyttää silmää ja sopii ylle täydellisesti, niin se kannattaa ostaa, normaalihintaisenakin, ellei hinta sitten ole jo liian hunajaa. Nämä kaksi maksoivat yhdessä 140 liiraa (70 euroa), joten euroopanhinnoissa hyvinkin ollaan..

Serkkua tapamaaan suuntasimme Levent-nimiseen kaupunginosaan Euroopan puolella, ja tarkemmin sanottuna Etiler-nimiseen kaupunginosan "osaan". Serkku käsittää kolmikymppisen naisen, D:n, joka on teatteri- ja musikaalinäytteljä. Hänen poikaystävänsä, K., on O:n hyvä ystävä ja he halusivatkin tavata yhteisen harrastuksen tiimoilta. Minä poikien rupatellessa ja D:n lähdettyä illan esitykseen ihastelin heidän hyvin IKEA-painotteista kämppäänsä, n. 120-130 neliöistä sellaista, ja taas ties kuinka monennen kerran huokailin kuinka ihanaa olisi asua kahdestaan ja laittaa kotia juuri omien mieltymyksiemme mukaan (jotka noudattavat aika paljon samaa linjaa tämän pariskunnan kodissa). En kehdannut ottaa kuitenkaan kuvia sieltä, jotenkin nolotti, mutta heidän lemmikeistään sen sijaan otin kuvia :)


Heillä oli suurin ikinä näkemäni kissa (koko ei kuvista näy), mutta kuulemma täysin terve ja normaalisyöjä. Tämä otus möngersi hitaasti huoneesta toiseen ja haisteli, mutta ei muussa tapauksessa ollut "kissamainen", eli kiipeillyt jaloissa tai yrittänyt teroittaa kynsiään vaatteisiimme. Rapsuttaa toki piti.

Heillä oli myös akvaario suhteellisen isolle kilpikonnalle, jolla ei muuta puuhailtavaa tankissa ollut kuin pyöritellä päätään sisään ja ulos ja hypnotisoitua ihmishälinästä. Minusta ne ovat kuitenkin kivempia kuin kissat: hajuttomia ja elävät rajoitetussa tilassa :)

Huomenna kihlajaisiin, saas nähdä millaista on turkkilainen meno sellasissa kekkereissä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti