.

.

1/08/2011

Ennen muinoin.

Täällä alkoi eräs uusi TV-sarja, Muhteşem Yüzyıl, joka kertoo erään (todelliseen henkilöön perustuva) Suuren Sulttaanin elämästä. Sarjassa tarkoituksena on seurata kyseisen Ottomaanien aikoihin eläneen Sulttaanin edesottamuksia. Ensimmäisessä jaksossa oli tarkoitus valoittaa, minkälaisesta naishaaremista hän valitsee itselleen vaimokkeen. Toivottavasti juonenkäänteitä riittää, sillä muuten sarja tuntuisi liian yksinkertaiselta seurattavaksi. Koko perheen voimin sitä seurattiin, mukana oli myös abin tyttöystävä H.

Keskustelu virisi aiheesta, jossa veljekset miettivät mitä siihen aikaan syötiin. 1500-luvulla kun ei ollut nykyaikaan nähden niin paljoa teollisesti prosessoituja tuotteita (onneksi). Lihaa, rasvaa, juureksia ja mitä muuta luonnosta ikinä löysikään, kaippa, ja jotakin jalostettua kuitenkin, kuten perunaa ja maissia. Päättelimme, että teollisesti prosessoidut viljatuotteet ja maitotuotteet, ei rasva, ovat se suurin vitsaus nykypäivänä mitä tulee ihmisten hyvinvointiin.

Jossain vaiheessa anne muisti vanhoilta ajoilta naisen aseman: kun mies tuli kotiin pitkän työpäivän jälkeen, niin kotirouvan tehtävä oli pestä miehen jalat, ihan vain lämpimällä vedellä ja jollakin pesusienellä. Rentouttavaa varmasti miehille, mutta kyllä minä naisena sellaisina aikoina olisin tehnyt sitä pitkin hampain :D No hyvä, varmasti jossain päin Turkkia edelleen naiset toimivat niin, mutta tässä taloudessa ei kukaan tunne sellaisia perheitä joissa niin yhä tehtäisiin. Siitä lähti pieni vitsinheitto liikkeelle ja minä tokaisin että "Jos H. pesee abin jalat, niin sitten minä pesen O:n jalat!" H. istui samalla sohvalla ja hän ilmeenkään rävähtämättä tokaisi: "Tietysti minä voisin tehdä niin, miksei." Minun herjakiintiö oli siinä samassa täynnä, ja ajattelin että hän vain jatkaa samalla polulla. Mutta hän olikin tosissaan! :O

Sen verran voin hänestä kertoa, että hän ei todellakaan vaikuta miltään tulevaisuuden kiltiltä kotirouvalta, hänellä on hyväpalkkainen työpaikka, tekee PR-edustusta joillekin isoille yhtiöille, pukeutuu erittäin muodikkaasti ja maskeeraa itsensä joka päivälle kasvonsa kuin turkkilainen nainen konsanaan. Ja silti hän on sitä mieltä, että kyllähän tuon ukon jalat voisin pestä kun kotiin palajaa... :) Ehkä sellainen on joillekin naisille suuri kunnia, ehkä he oikeasti nauttivat siitä, passaamisesta ja muusta sellaisesta, mutta minä olen ilmiselvästi liian länsimaalaistunut ymmärtääkseni puoliakaan entisajan - tai nykyajan - tämän maan menoista ja tavoista :) Minä vain toteaisin ukkokullalle, että "pese omat koipesi, minä lähden nyt jumppaan!" :D :D

Baba puolestaan muisti millainen naisen asema oli hänen ollessaan pikkupoika. Vaimoke istui oven vieressä ja noudatti orjallisesti jokaista miehen käskyä kotona. Jos mies pyysi naista tuomaan hänelle lehden, nainen toi sen ja palasi takaisin istumaan oven rakoon. Tseh tseh, kieri, istu, paikka. Totisesti toivon, että vastaavaa käskytystä ei enää naiset tässä maassa saa osakseen.

Ei voi muuta sanoa kuin että huhhuijaa taasen! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti