.

.

9/06/2010

Valivalivalivali


Kolmen päivän ajan olen saanut tuntea oloni hyvin, hyvin epämieluisaksi tuntiessani kroonista tykytystä aivolohkoissa. Flunssa ei tullut päälle, vaikka kaikki edellytykset sille oli, mutta jatkuva päänsärky on 'pienenä' kiusana jatkunut jo siis 3 päivää. Aspiriinit eivät auta, nukkuminen ei auta, ulkoilu ei auta, runsas vedenjuonti ei auta, niskahieronta ei auta. Ja mikä hurmaavinta, kipu on keskittynyt enimmäkseen vasemman silmän taakse, tunnetta kuvaa hyvin, se että tuntuu kuin silmänliikuttajalihakset olisivat pahasti mutkalla, aina kun katsoo sivulle niin tuntuu kuin jossakin 'muljahtaa'. (ja tietysti silmän ollessa juuri se joskus v. -05 leikattu silmä, mikä aiheuttaa entistä enemmän huolta..) Viikonloppu menikin aika pitkälle vain rentoutuessa: yritin lukea kirjaa mutta sivuttaisliike tuntui pahalta silmissä, vietin aikaa pihalla, mutta valo pahensi päänsärkyä entisestään, ja katselin joitakin leffoja vuoteella loikoillen, mutta jouduin aina välillä lepuuttamaan silmiäni. Venyttelylläkään ei ollut vaikutusta.

Että miksei se pirun tauti nyt vaan voinut tulla täysillä päälle, olisin voinut mieluummin kärsiä nuhakuumeesta kuin tästä jatkuvasta jyskytyksestä, joka tekee minut kohta hulluksi. Tänään töissä tuntui siltä kuin tietokoneen screenin valo oli aivan liikaa ja käyskentelinkin vähän väliä muualla, jottei silmäni poksahda päästä pois. Siğnem kysyikin kun tuli officeen, että onko minulla migreeni kun peitin välillä silmäni käsillä. En ole muuten koskaan saanut migreenikohtausta, mutta en yhtään epäile vaikka sellaisen joskus vielä saisin (tilastollisesti naisista 15% kokee migreenin ainakin kerran elämässään, joten ei niin suuri tsänssi ole kuitenkaan sille. Ja mainittakoon vielä, että en sellaista kovin mielelläni kokisi). Hyvä uutinen on se, että sairausvakuutukseni on maksettu ensi vuoden helmikuun loppuun asti.

Onneksi tämä viikko on vajaa: huomenna normaali työpäivä ja ylihuomisesta eteenpäin loppuviikko vapaata, Şeker Bayramin kunniaksi. God bless Turkey's holidays.

5 kommenttia:

  1. Pikaista paranemista.Jos ei asetu,niin lakariin vaan.Kun viela kipu on silmanpohjassa,niinm sita suuremmalla syylla.Ja kun entinen vikakin on pohjalla.
    Mutta kaikesta huolimatta ihanaa alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
  2. Sateenkaari: kiitos, toivottavasti se asettuu varsinkin nyt kun on pidempi vapaa ja saa levattya niin paljon kuin sielu sietaa :) Mukavaa Şeker Bayramia teillekin.

    VastaaPoista