.

.

8/30/2010

Husky rescue

Zafer Bayram on tänään, Voiton juhla siis. Mitään perinteistä menoa ei ainakaan tässä perheessä ole, luultavasti monet muut järjestävät isommatkin bileet päivän kunniaksi. Juhla liittynee Ottoman-aikoihin, kun turkkilaiset kukistivat muiden maiden hyökkäysaikeet ja saivat pitää maansa itsellään. Suotakoon se heille.

Pottu-tee-vesi- linja jatkuu tänäänkin, vaikka aamulla ehdin toivoa tavallisesta aamupalasta. Baba totesi että paremmaksi olo muuttuu kun kuuria jatkaa, kuin että sen jättäisi kesken. Tosin, nyt olen saanut luvan syödä persikoita, joten niitä olen vedellyt innolla :D Tänään päätin myös ottaa C-vitamiinia, yksipuolisen ravinnon ja ihan senkin vuoksi, että pikkuveli, joka palasi Antalyan reissulta, on saanut aika ilkeän flunssan. Mikäs sen mukavampaa kuin koko perhe sairaana.. Toivottavasti niin ei kuitenkaan käy.

Takapihallamme on ulvonut ja haukkunut kolmen päivän ajan koira.
En tiedä millainen ääliö ostaa itselleen koiran (lemmikiksi?), ja jättää sen hihnaan ulos, jossa se haukkuu ja hyppii ja ei tiedä mitä tekisi, ilmeisesti huomionkipeänä yrittää saada ihmiset lähelleen. Pari kertaa näin omistajan tuovan koiralle ruokaa ja seuraavan sen toimia hetken, sitten kävelevän pois. Vaikuttipa todella sympaattiselta tyypiltä.

Otin nämä kuvat juuri ennen kuin näin omistajan tulevan koiraa kohti. Ilmeisesti antoi kuppiin ruokaa, mutta hetken päästä kun tulin takaisin ikkunan taakse seuraamaan tilannetta, näin tyypin lyövän koiraansa! Koira ei paljoa voinut muuta kuin alistua tilanteeseen, tyyppi osoitti sormella koiraa kuin toruakseen ja samalla löi sitä. No niin, en ole eläinrakas ihminen, en todellakaan, mutta se vajakki kyllä pisti veren kiehumaan ja meinasin ottaa kuvan tyypistä, mutta en sitten tehnytkään sitä. Seisoin silti ikkunan takana ja kun tyyppi teki lähtöä, hän katseli sivuille, ikään kuin varmistaen että kukaan ei nähnyt ja sen jälkeen katsoi suoraan meikäläiseen ikkunan läpi. Taisi huomata ilmeestäni, että Haa, busted!

Mietin vain, että onko tämä täällä päin maailmaa normaalia vai pitäisikö tästä raportoida jollekin? Missä järki, ohoi..

8/28/2010

Nesteytystä vol.2

Tänään (ja eilis-ilta) on tullut vietettyä ahkerasti sängyn puolella. Olotila muuttui hyvin, hyvin kurjaksi pe-iltapäivällä töissä ja kotiin tultuani en tiennyt enää miten päin olisin ollut, sen verran heikotti. Sanotaanko nyt vaikka näin kauniisti suomalaisittain, että eilis-illasta asti on "tanssittu ripaskaa" tuolla kylpyhuoneen puolella. Epäilen vahvasti ruokapuolta, jotakin on tullut syötyä, joka on pistänyt mahan pyörimään kärrynpyöriä ja epäilen nimenomaan yliopiston muonitusta. En epäile vesipolitiikkaa, olen juonut joka päivä varmasti pari litraa pelkkää vettä, plus teetä yms, joten siinä mielessä olen pitänyt itsestäni huolta. Enkä epäile kotiruokaa, sillä täällä ei ole pelkoa että ruoka olisi ehtinyt pilaantua; sen verran monta asukasta on tässä huushollissa, että ruoka ei vanhentumaan ehdi.

Koska on kyse turkkilaisesta perheestä, niin täällä on saanut selvät ohjeet siitä, miten pitää menetellä tässä tapauksessa. Joten tänään olen syönyt pelkästään keitettyjä perunoita, kevyesti suolattuna, sekä juonut runsaasti vettä ja hyvin, hyvin laihaa haudutettua teetä (sellaista että väri kuitenkin näkyy ;), ILMAN sokeria. Se tee ei maistu yhtään miltään, voin kertoa, ilman sokeria, joten siinä on tänään ollut totuttelemista. Baba on keitellyt pottuja minulle nyt kahteen otteeseen, söin niitä lounaaksi ja nyt illalliseksi. Kokeilin myös ayrania, sekoitus turkkilaista jugurttia ja vettä, mutta se oli aivan liian suolaista juotavaksi, sitä paitsi se vasta sekoittikin vatsalaukkuani entisestään. Sen kylkiäisiksi oli pakko ottaa yksi vasta ostamistani multientsyymikapseleista, jotka mm. pilkkovat laktoosia. Noin parinkymmenen siemauksen jälkeen lasin sisältö ei ollut juurikaan tyhjentynyt. Perunoiden kanssa ei saanut käyttää voita, tai edes ketsuppia, joten ei mikään herkkupäivä tänään ollenkaan.. (paitsi tuli syötyä kyllä aamulla activiaa parvekkeella vesipullon kera aamupalaksi, samalla kun luin ensimmäisen pokkarin loppuun).

Huomenna sama ruokapäiväkirja, pottuja, himppu suolaa, vettä ja teetä. Pari päivää kuulemma tätä dieettiä varmistaa sen, että olotila on paljon parempi. Onneksi maanantai on vapaata, tällä kertaa Zafer Bayram (Voitonjuhla) vuorossa, ja meille "taviksille" se tarkoittaa siis vapaapäivää :)

8/26/2010

Because we're worth it.

Havaitsin mukavan seikan Italiassa asuvan kaimani blogista. On olemassa sellainen uskomaton juttu, kuin suomikauppa.fi! :D Ällistykseni oli suuri kun huomasin mitä kaikkea sieltä voi tilata, elintarvikkeita, karkkia, vaatteita, yms yms lista oli pitkä. No, mitäpä minä sellaisella, kun täällä on mitä tarvitsen, mutta sitten.. sitten löysin sen, mistä minun makunystyräni pitävät.

Turun sinappia! Siellä oli myös Auran sinappia ja muitakin tuotteita. Tämän hinta oli 1.7o €.

Sitten mietin. Jos tilaan itselleni sinappia Suomesta, pitäisi kai jotakin muutakin tilata. Joten päätin tilata Fazerin sinistä! (6.70 €) Tämä kotiväki täällä nimittäin rakastaa juurikin noita Fazerin suklaita, joten olkoon se heille. (minä kyllä löydän terävän nenäni kanssa suklaata mistä vaan..)

Kun vauhtiin päästiin niin vauhdissa oltiin. Muistin että O:lla on synttärit lokakuun alussa enkä vieläkään ollut keksinyt mitään hauskaa/käytännöllistä lahjaa. Partavedet on jotenkin tylsiä ja juurihan ostin ihonhoitotuotteita ystävänpäivälahjaksi. Joten etsintä jatkui, mitähän muuta mielenkiintoista voi löytää suomi-putiikista..

Suomi-Leijona bokserit! Hyvänen aika, mitä sitä mies voisi muuta toivoakaan, kuin siniset pöksyt, joissa on meikäläisten vaakuna, osoitus urheudesta ja vankkumattomuudesta.. (mm.) Aika stylet, mitä mieltä olette? :D (13 €)
Mutta näistä ei saa hiiskua, ennen kuin lokakuussa.







Ja onhan ukko uudet kalsarit ansainnut, raskas duuni vetää heikkoon kuntoon ja kotiin illalla tullessani vetelee yövuorolainen peiton ja tyynyjen seassa sikeitä. Ja muutenkin kun työ on 3-vuoroa, niin aika hurlumheijaa on arjet, tietty viikonloputkin, kun vapaapäivät yleensä sattuu arkisin, ne yazık ki.
Eilen illalla O. oli ojentamassa uutta pokkariani minulle heti kun kotiin pääsin. "Why don't you read your book?" "Well, not right now, let me relax abit."
Illallisen jälkeen hän kokeili uudestaan. "Read your book!" "Well why, I read it when I'm about to go to bed."
"But you like to read, just read something now!"
(---) "Okay..."
Avasin sivun siihen mihin olin jäänyt ja mitäpä vanhat silmäni näkevätkään.. :)

8/24/2010

Jotakin sinistä, tuoretta ja lainattua

Kuvasatoa viikonlopulta. Ihmettelin ihanan sinistä taivasta istuessani parvekkeella kirja sylissä sunnuntai-aamupäivänä (kyllä, minä pystyn heräämään ihan itsekseni ennen puolta päivää ;) Ja mikä paras tapa rentoutua onkaan kuin lukea kirjaa, ottaa aurinkoa (sääreni kärähtivät) ja vain o l l a ...
Baban onnistuneet (?) kasvatukset jatkukoon. Kesä on vain ollut niin helteinen, että sato on jäänyt vähäiseksi. Muutamat kurkun nysväkkeet jatkavat sinnikästä kasvuaan ja joitakin tomaatteja on tullut, mutta ei mitään nyrkinkokoisia kuitenkaan :)
Muun rentoutumisen lisäksi viikonloppuna kävimme Capitolissa O:n kanssa ja kävin ostamassa D&R:sta pari pokkaria, hömppäkirjallisuutta, sillä olin lukenut omat vähäiset kirjani jo niin moneen kertaan että aina kun aloitin uuden luvun, tiesin miten se luku päättyisi. Samalla reissulla tuli ostettua 10 liiran DVD.
Sweet November (Keanu Reeves, Charlize Theron), lasi Çankayaa ja kipollinen vihreitä paprikatäytteisiä oliiveja. Mitä sitä muuta voisi lauantai-illalta toivoa? :) Viini on hyvää (ollakseen kuivaa), oliivit ovat parhaita oliiveja, joita olen ikinä syönyt ja leffa on vm. -01, mutta en ollut aiemmin nähnyt sitä. Keanu ei juurikaan taitojaan väläyttele näytteljänä, mutta leffana ihan hauska ja välitön. Jostain syystä vain tuli enemmän seurattua kuvausrekvisiittana toimivien asuntojen sisustusideoita kuin itse näyttelijäntyötä:)


Viikonloppua ennen O. sai vihdoin käsiinsä passin, valmiina käyttöön seuraavalle 5 vuodelle :) Maksoi muuten passista vain 350 liiraa plus käsittelymaksut (tms), mikä oli täysin yllätys, sillä Turkissa on nimittäin yhdet maailman kalleimmista passihinnoista. Mutta olivat kuulemma laskeneet niiden hintoja tämän vuoden keväästä lähtien, çok şükür. Seuraava temppu olisi sitten hakea sitä turistiviisumia, jotta voimme siellä Suomen maassa käväistä vielä tämän vuoden aikana. Katselin lentolippujen hintaa täältä Suomeen ja takaisin, kahdelta aikuiselta, joulun pyhiä ennen ja jälkeen ja hinnat ovat tähtitieteelliset.. 920 liiraa thy.comin nettisivuilta, vertaa.fi näytti samoja hintoja suorille lennoille. Joten kun tili tulee niin tili taas menee.. :)

Viimeiset remppamaksut menevät maksuun ensi kuun palkasta, O. laskeskeli jo budjettiaan, miten selviää kuukaudesta. Hyvin selvitään, totesin, sillä eihän meidän tarvitse mitään huvijahtia seuraavaksi hankkia. Huoneestamme puuttuu vielä se vaatekaappi, mutta ei sillä niin kiire, kaikki kuteet lojuvat taas matkalaukuissa (olipa hyvä kun tuli raahattua niitä tänne kolme!) ja huone näyttää siltä kuin olisimme jatkuvasti lähtövalmiina :) Tilanpuutteesta johtuen keksin näppärän tavan sijoittaa kaikki ah, niin tärkeät, naiselliset ehostustarvikkeet, korut yms pikkutavarat, jotka olivat ehtineet lojua sirosti pitkin lattiaa aina sunnuntai-iltapäivään asti.

Voilà! Hetken päänuppiani raavittuani keksin kaverini lahjoittamalle (tänks M. :) läppärilaukulle uuden käyttötarkoituksen: ahdoin laukun ensisijaisilla, päivittäin käytössä olevilla tarvikkeilla, ja säilytän laukkua sängyn alla. Näin ollen voin vain kiskaista kaiken tarpeellisen esiin kahvasta vetämällä ja kas kas, homma käy sutjakkaasti. Tavarakaan ei huku tällä tavalla, nyt pinnit ja muut pikkukrääsä tulee heiteltyä Marilyn Monroe-koruboksiini, sieltä ne on kätevää onkia tarpeen tullen.. Hemmetti, että minulla välähtää! :D


8/22/2010

Kello on 8, pistäkee syöden.

Käytiin sitten perjantaina siellä iftar-illallisella. Matka taittui jälleen laivalla Euroopan puolella ja Kabataşista metrolla Taksimiin ja sieltä vaihto toiseen metroon Şişhaneen. Ja sitten vielä autokyydillä Eminönüün.
Şişhane, O:n työpaikan ulkopuolella. Alue on juuri Taksimin liepeillä, İstiklal Caddesin loppuvaiheilla.
Ravintola oli alueella nimeltä Balat, Ottoman Balikcisi oli mestan nimi.
En tällä kertaa puhunut pöljiä, mutta en ihan heti tajunnut että kaksi joukossamme oli paastoajia, joten kummastelin miksi he eivät koskeneet pöydällä oleviin ruokiin vaikka me muut aloitimme :) Miehet B. ja M., joiden nimeä en muista, odottelivat kärsivällisesti moskeijasta kantautuvaa laulua, "merkkisoittoa", jotta pääsivät aloittamaan aterioinnin. Sitä ennen minulle tehtiin perinpohjaisesti selväksi mistä paastossa on kyse. Kello 8 aikoihin läheinen moskeija lähetti "valomerkin", joka oli siis merkiksi paastoajille, että käykää kimppuun, kuin sika limppuun..
Aloitimme aterioinnin salaateilla ja juustolautasella, jossa oli mukana myös salamia, oliiveja ja taateleita. Leipää dipattiin murskattuihin oliiveihin omassa öljyssään (tumma sose valkoisessa astiassa) tai sitten hunajaan. Minä tykkäsin kombinaatiosta taateli+hunaja, se kruunasi makeannälän loistavasti. Salaattien jälkeen saimme herkullisen juusto-tomaattikeiton, josta ei tullut napattua kuvaa, sillä se katosi napaan aika nopeasti.. :)




Pääruokaa ennen tarjoiltiin pieniä annoksia friteerattua kalaa tms (söin niistä vain yhdenlaista, josta sain varmuuden ettei ollut mitään yllätyksiä joukossa), ja pääruoaksi saimme valita kolmesta vaihtoehdosta, ja minä otin kalaa, kokonaisena. Samaa kalaa on tullut syötyä aiemmin, mietoa ja hyvää maultaan. Nimeä en nyt taaskaan muista..
Jälkiruuaksi oli sütlaçia (maitopohjaista, jossa on ainakin riisiä, mutta saattoi sisältää jotakin vehnäpohjaista, joten en ottanut) sekä viikunoita (joita maistoin ja hyvää oli). Ja tietysti kaiken kruunasi turkkilainen, haudutettu tee.

Kaiken kaikkiaan ruoka oli ihan hyvää, ja - se oli meille ilmaista. Hotellin omistaja oli itse henkilökohtaisesti kutsunut meidät syömään (tai no, O:n työkaverit, mutta myös mahdolliset avecit), joten illan päätteeksi meillä oli hyvä mieli ja täysi kupu.

8/20/2010

Ei ihan vastannut lopputulosta

Eilen työpäivän jälkeen, kuten monesti aiemminkin, käväisin kompleksimme marketissa ostamassa lisää activiaa ja jotain muuta naposteltavaa. Kaupassa oli pieni hulina päällä, kun useampi asiakas pörräsi ympäriinsä ja kauppias naputteli ostoksia laskimella, jakaen ohjeita 'avustajilleen' (nuoria tyyppejä, jotka yleensä auttavat pinoamaan ostokset pusseihin asiakkaille ja ovatpa he joskus lähteneet viemään painavia kasseja perille asti). Annoin kaksikymppisen ostoksistani ja sain pelkkiä kolikoita takaisin. Jäin tuijottamaan kädessäni olevia rahoja ja kuittia ja mietin että missä meni vikaan. Omien laskujeni mukaan en maksanut ostoksista 6 liiraa enempää. Pohdin kuumeisesti miten voisin asian esittää kauppiaalle, joka ei ymmärrä sanaakaan englantia. En saanut suutani auki vaan lähdin kotiin ja kerroin O:lle tilanteesta. O. otti ostokseni ja lähti markettiin hakemaan loputkin vaihtorahat. Kotiin palatessaan hän kertoi, että kauppias oli huomannut hämmentyneen ilmeeni, mutta ei ollut tajunnut virhettään ja lähetti terveisiä että on todella pahoillaan. No, en minä mitään pahoitteluja tarvitse, vaan rahani takaisin! :D

Siinä sitten mietin että mitä olisin voinut sanoa, jos kieleni olisi toiminut. Esitin abille ja O:lle ainoan sillä hetkellä keksimäni tavan sanoa kauppiaalle vääristä vaihtorahoista: 'Ben sana yirmi verdim. Bu ne!?' :D ('Annoin sinulle 20, mitä tämä on?') Pojat repeilivät mielikuvalle meikäläisesta motkottamassa kauppiaalle, mutta luultavasti hän olisi tajunnut mokansa :) Ja ihan tuolla tavalla ei kyllä sanottaisi vaihtorahoista, O. sen eilen opetti mutta ehdin jo unohtaa koska lauseessa oli liian monta sanaa muistettavaksi.

Tänään odottelin aamulla servis bussia tien varrella kun seurasin kissaa kiipeämässä puuhun bahçellamme. Puussa kävi hurja rytinä ja tutina ja mietin käytiinkö puun latvassa esitys Taistelevat Metsot useamman kissan kesken. Lehdet tippuivat maahan ja koko puu pöllysi. Seurasin tilannetta mp3-soittimen kuulokkeet korvillani kun viereeni ilmestyi itseäni puolet lyhyempi huivipäinen nainen kysymään mistä hän löytäisi polise hastanesin (siis jo toinen tai taitaa olla jopa kolmas nainen joka kysyy minulta sairaalan sijaintia). Minä mietin ensin että miten sanoisin sen, en ole ihan varma siitä itsekään, joten tarkoitukseni oli sanoa hänelle että en ole varma. Olisi siis pitänyt sanoa 'Emin değilim' mutta toisin kävi. Sanoin 'Emin miyim' (Olenko varma?) :D Naisen ilme oli näkemisen arvoinen ja minä tirskahdin nauruun hänen jatkettua matkaa. Voiko olla pöljempää kuin yksinkertaisten asioiden sanominen, jotka tulevat suusta esiin ihan jonain muuna! :)

Tänään illalla lähdemme O:n tuttujen kanssa syömään iftar-illallista jonnekin ravintolaan Eminönün liepeille. Saan siis vihdoin selvyyden siihen, mitä se iftar oikein tarkoittaa, vaikka jo sen verran ymmärsin, että syödään napamme täyteen mitä ikinä haluamme syödäkään. Mutta sellaisiahan me aina olemme ravintoloissa :) Jos sanon jotain hullua illalla aterian yhteydessä, voi olla että sen jälkeen liikun ulkona vain pimeän aikaan, jotta en päästä sammakoita suustani enää. Ja onhan nyt tulossa viikonloppu, joten eiköhän pari päivää sisätiloissa riitä hyvittämään pöljät puheeni :)

8/17/2010

Potpuri


Ruokapöytä käytössä, tällä kertaa kohteena sunnuntai-aamu, kun jokainen oli kotona samanaikaisesti (sitä ei kovin useasti viikon aikana tapahdu) ja koska hep beraber evde, niin tottakai syötiin aamupalaa uudella pöydällämme.

Beyaz peynir (:valkoinen juusto) on niiiiin hyvää, sitä leivän päälle niin avot!

Ja tavanomaiseen mukaan oliiveja, juustoa ja tällä kertaa oltiin tavoitteet ylitetty kun mansikkahillo löysi tiensä kaupan hyllyltä pöydälle :)

Kyllä näillä eväillä pitkälle jaksaa, ja meidän sunnuntai-missio olikin käydä tutkailemassa annen, abin ja pikkuveljen kanssa Maltepen kodinkone-huonekalu-decoration-liikettä Koçtaşia. Mukavasti köröteltiin autolla pitkin rantatietä, jonkin tönön mittarin mukaan oli jopa +36, eli tarkeni.


Matka Maltepeen sujui mukavasti Caddebostanin ja Bostancin läpi, eli pitkin rantaviivaa huruteltiin, abi paineli ohi joka kerta kun edessä ajoi joku jolla ei ollut yhtä herkkä kaasujalka. (Miksi oi miksi täällä kaikkien on pakko ajatella samalla tavalla liikenteessä, ikään kuin se tekisi siitä yhtään sen toimivampaa!?)

Pitänee muuten mainita, liikenteestä kun nyt tuli hyvä aasinsilta. Täällä valot eivät mene ihan samalla tavalla kuin Euroopassa (ja muuallakin, mitä ilmeisemmin). Eli kun valot muuttuvat vihreästä punaiseksi, ne muuttuvat samalla tavalla kuin muissakin maissa (ja luultavasti siis sillä yleisellä tavalla) eli pelkkä keltainen ja sen jälkeen punainen. Mutta kun olisi aika nostaa kytkintä, niin punaisen jälkeen ei tulekaan punaista+keltaista vaan suoraan vihreä. Joten! Minä tiedän syyn stressiin tässä liikennekulttuurissa: jos täällä olisi myös käytössä tämä puna-kelta valoyhdistelmä, joka olisi merkki autoilijoille valmistautumaan lähtöön, he eivät painaisi kaasua kaksin kintuin naama irvessä ja pumppu paineessa vihreän ilmestyessä esiin, vaan he ottaisivat ehkä jopa enemmän lunkisti :). Ajatuksia, ehdotuksia?

Oli mattoja jos jonkinlaisia,
ja keittiökokonaisuuksia.

Mitään ei kuitenkaan ostettu, sillä yksimielisyyteen ei päästy. Jep jep, remppa laajenee keittiöön kunhan kaivamme ensin jostain rahat siihen :)








Uudet piilarit (täältä ostetut) ovat nyt myös käytössä, eilen aloitin ja hieman jänskätti. Outo juttu: aamulla kun linssit ovat silmissä en näe kaukana olevien puiden lehtien, talojen seinien ym reunoja terävästi, vaan ne ovat sumeita. Oire johon yleensä reagoin hieromalla silmiä, mutta tällä kertaa ei hieronnat auttanut, linssit ovat erilaisemmat kuin aikaisemmin käyttämäni (Suomesta ostetut). Outo juttu muuttuu oudommaksi: päivän mittaan joko unohdan tai en enää huomaa näköni olevan hieman sumuista kauas katsoessani, mutta kun illalla servis bussissa istun matkalla kotiin ja katselen maisemia tajuan, että näen ihan normaalisti, erotan puiden lehdet puista ja muutenkin kuva terävöityy. Muuttuuko minun silmäni uusien linssien kanssa? Sulautuuko linssit silmiini päivin mittaan? Ovatko linssit jotenkin erikoisia? Vai sittenkin minun silmäni..? Hmm.

Mainitsemisen arvoinen juttu (vai onko, päätelkää itse kun olette tämän kappaleen lukeneet) on myös se, että olen ilmeisesti allerginen itselleni. Sääreni kutiavat hikoillessa ja varsinkin capreja käyttäessä kangas sen verran ärsyttää ihoa, että kun muutaman litran hikoiltuani (ja se näkyy varsinkin koivissa) lähden ulos, niin ärsytys kasvaa suureksi ja huomaan päivän aikana ihon punertavan ja kuumottavan ja se voi kestää pari päivää ennen kuin punoitus lakkaa. Siis allerginen omalle hielle! Oi aikoja..

8/14/2010

Hep beraber

Eilen testattiin uutta ruokailupöytää varsinaisessa käytössään. Anne ja pikkuveli olivat viikon reissulla Çanakkalessa ja pääsivät uuteen kotiin, tehden viisaasti paetakseen paikalta kun remontti oli täydessä vauhdissaan. Olivat ehkä lievästi kateellisia meidän vuoteestamme (hehheh) ja olivat iloisia nähdessään vaaleaa väritystä olohuoneessa.

Anne päätti kokkailla jotakin uutta ja osti köri-maustetta. Nuuhkin kanapaloja ja ajattelin että tässähän on jotain tuttua ja tutkin maustepurkkia - se oli currya :) Heille se oli jotain uutta, ihme kyllä. Tulipahan sitten pitkästä aikaa syötyä kanaa currylla maustettuna, tomaattiriisin ja jugurtin kera, sekä tietysti baban erinomaista coban salatasia.
Pide, eli julmetun kokoinen leipä. (sis. vehnää)

Coban salatasi, sitä syötiin koko kulhollinen.

Tarjolla oli vielä melonia, ihanan raikasta ja maukasta. Istuimme kuulemma pitkästä aikaa koko sakki yhdessä syömässä. Vastaavaa näkyä ei tässä perheessä ollut kymmeniin vuosiin. Tämän kaltaiset yhteiset perheillalliset ne vasta mukavia onkin, kun kaikki ovat saapuneet töistä ja on perjantai-ilta ja voimme vain nauttia ruuasta ja rentoutua. Vielä kun taustalla soi musiikkia, niin tunnelma oli mitä parhain.




















Olohuoneen järjestystä yritetään jatkuvasti muokata toimivaksi kokonaisuudeksi. Iänikuinen musiikkisysteemi raahattiin paikalleen (se on oikeasti varmasti 60-luvulta) mutta se toimii täydellisesti, kiitos hyvän ylläpidon.
Kävin hakemassa Migrosista valkkaria, ja otin yhden "suosikkimme" (voiko Migroksen valikoimasta edes löytää yhtään todella hyvää? kaikki ovat kuivia blah.) Angoran, pienibudjettinen vaihtoehto, joka sopii hyvin ruokajuomaksi. Toinen hyvä valkkari on Cankaya, jota muuten maistoin ensimmäistä kertaa Hesan turkkilaisessa ravintolassa :)

Ja tuon hyvän perjantai-illan fiiliksen kruunasi mahtava löytö Migroksen gluteenittomalta osastolta - 500 g makaronipussi (siellä oli muistaakseni kahta eri sorttia), romanialainen tuote. Ja hinta.. se oli se kaunein asia. 3,50 TL. 1,75 Euroa!!! Happy dayyyyss are hereeee!! :D