.

.

7/06/2010

Butterfly hunter

Baballa on jälleen kasvatuspuuhat meneillään parvekkeella. Tällä kertaa kurkkuja ja vihreitä paprikoita. Toivottavasti sato on tuottoisampaa kuin viime vuonna, jolloin kovalla työllä kasvatetut tomaatit jäivät nysiksi.



















Parvekkeen ruusut näyttävät aika hyviltä, vaikka ne tuovat jatkuvasti pörriäisiä sisälle, joita pitää sitten jatkuvasti lätkiä pitkin seiniä.



















Täällä on valtavasti perhosia, joka paikassa. Ne eivät ainostaan pyöri pihalla vaan tulevat sisälle aina kun on mahdollisuus. Ne ovat joko vaaleanruskeita tai todella tummia. Kammottavia. Minä niin inhoan ja kammoan kaikenmaailman siivekkäitä otuksia, jotka lentelevät ja pörräävät joka puolella taloa, en tiedä miksi mutta minusta on tullut täysin perhosten (ja muidenkin suurikokoisten ötököiden) vihaaja viime vuosien aikana. Ja erityisesti minua kammottaa ne isot hyönteiset, sellaiset nyrkinkokoiset jotka vaapottavat pitkin katonrajaa mutta eivät tee ihmisille mitään. Silti, en voi tappaa niitä, sillä jo niiden lähellä oleskelu on suorastaan inhottavaa. Kuten en myöskään pysty tappamaan isokokoisia ampiaisia tai paarmoja, juoksen mieluummin karkuun.

Mutta erityisesti nämä perhoset.. huuh. Ne vain ovat niin ä l l ö t t ä v i ä. Joten olenkin kiljunut O:n aina hätiin kun huomaan lamaantuneena seisovani keskellä makuuhuonetta ja ikkunaa vasten räpiköi lauma perhosia, tai edes yksi. Ja jos ei ikkunassa niin sitten ympäriinsä huoneessa, kuin niillä olisi viimeinenkin järjenhiven kadonnut. Ja O. tulee, huvittuneena minun ahdinkoani matkien, ottaa sanomalehden ja joko ruttaa ötökät liiskaksi tai sitten hätistää ne ulos parvekkeelle. Ja sitten taas naljailee minun kustannuksellani. Mutta hän tekee työnsä kun pyydän (käsken). My hero.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti